perjantai 28. toukokuuta 2021

Virkkaustöitä vuosien varrelta

 Ennen kun lapset tekivät tuloaan niin minullakin oli vielä harrastuksia, yksi niistä oli virkkaus ja olenkin vuosin varrella tehnyt kaikenlaista hyödyllistä ja vähän turhaakin. Joskus jopa haaveilin virkkaavani jokaikisen pokemonin, alkaen ensimmäisestä mutta yhden tehtyäni tajusin, että ei ehkä ihan ole mahdollista 😂 Tai toki jos ei mitään muuta ikinä tarvitsisi tehdä, koska pienten juttujen virkkaaminen vei paljon enemmän aikaa kun isojen ja virtaviivaisten töiden. Amigurumeissa pitää kokoajan olla perillä kerroksista ja laskea silmukoita. Siihen päälle vielä erillisten osien virkkaus, kuten korvat ja hännät ym. Ja kun sekään ei riitä niin pitäähän ne täyttää ja huovuttaa tarvittavat yksityiskohdat.

Tähän meni päiväkausia ja lähinnä vaan ärsytti kaikki pieni säätö 😂

vaikka onhan se tosi hieno 😍

Sen verran nämä amigurumit vaativat keskittymistä että luovutin, olen toki muitakin hahmoja virkannut kun vaan tämän bulbasaurin. Pikkulapsiarjen tiimellyksessä en ole virkannut juuri mitään, haaveissa olisi saada innostusta ja keskittymistäkin sen verran takaisin että voisin taas jotain tehdä. Kunhan ensin keksisin että mitä, haluaisin että olisi tarpeellisia töitä eikä lisää kaapissa pölyttyviä tyynynpäällisiä, niitäkin on 😂😂


Tein tuon testikuvan aika tarkkaan mitoitettuna sänkyyn päiväpeitoksi mutta ei muistaakseni ehtinyt edes käyttöön kun vaihdettiin sänky leveämpään. En tiedä enää mihin tuo päätyi, mutta onneksi siitä nyt on edes kuva 😅


tämä on neulottu mutta pääsi nyt mukaan tähän

samoin nämä ja alemmat kaksi, en ole sittemmin kyllä neulonut mitään



Keittiöliinoja virkkasin ja neuloin itselle ja lahjaksi, muistaakseni virkkasin myös sukkia lahjaksi mutta niistä ei taida olla yhtään kuvaa. Neulottuna 7 veljestä-lanka toimii sukkana mutta virkattuna pitäisi olla pehmeämpää ja venyvämpää lankaa, koska niihin käytettävät pylväät ovat paljon jämäkämpiä ja joustamattomampia. 

Hämäykseksi ampiaisille virkkasin näitä valepesiä jotteivat piirittäisi meidän kotia, toimivat siihen asti kunnes linnut repivät nuo vanut ulos 😂 Näitä voisi kyllä tehdä uudelleen, näpertää niihin vielä muutamat lanka-ampparit kiinni niin näyttäisi uskottavammalta.




Tuo mobile on ehdottomasti yksi mun parhaista töistä. Iina oli jo syntynyt kun tuo oli pahasti kesken ja tuntui etten edes saa valmiiksi kun pientä näperrettävää oli ihan kamalasti. Onneksi tein ja on nyt Lumillakin ollut roikkumassa ihan syntymästä asti. En vaan tiedä kuinka paljon se on kumpaakaan tyttöä kiinnostanut 😂😂 Taitaa enimmäkseen olla vaan suloinen koriste heidän huoneessaan. 

Iinan serkulle virkattu pipo

Tämäkin lähti lahjaksi jonnekin, annoin hyväntekeväisyyteen

kummitytölleni hippo 😍

kaverin tytölle lammas, heillä on ihan oikeitakin lampaita 😊

Virkkaaminen on kyllä ihana harrastus mutta siihen liittyy auttamatta paljon sellaista mistä en pidä, tuo palojen yhteen ompelu tai yhteenvirkkaus on sellainen hidas pakkopulla aina ja ikuisesti. Olisi niin paljon kivempaa jos joku muu aina olisi yhdistelemässä valmiiksi niin voisi itse vaan virkata ja sommitella 😂 Pingottamisessa olen saanut apuja kun en sitäkään meinannut jaksaa itse tehdä 😅 Päättely myös hidastaa töiden etenemistä mutta harvoin sitä paljoa jää tehtäväksi. 

Nyt kun tuota lukee niin melkein naurattaa kuinka kivaa puuhaa se on kun mitään ei meinaa saada valmiiksi asti jos siihen liittyy jotain edellämainituista 😂 Mutta kyllä nuo valmiit työt tänäkin päivänä silmää miellyttää ja intoa olisi aloittaa uudelleen. 


Tuon lehmän piti alunperin mennä yhdelle maitotilalliselle oman harjoitteluni päätteeksi kiitoksena mutta olikin niin vaikea tehdä että pidin itsellä ja on koristeena jääkaapin ovessa 😂😍

 



diy verhot pieneen ikkunaan


salomoninsolmuilla huivi

Ehkä tämän innostamana jotain vielä keksin virkata. Viimeisimpänä juttuna olen viritellyt yhtä keskeneräistä päiväpeittoa säkkituolin päälle peitteeksi. En ikinä saanut päiväpeittoa valmiiksi enkä jaksa enää tehdä sitä ja säkkituoli itse on aika ruman värinen niin siitä se idea sitten lähti 😂 Jäi vaan ilkeästi kesken kun hävitin neulan tonne sisuksiin niin pitää ensin kaivella se ulos niin voin jatkaa. Jemmasin pois silmistä niin todennäköisesti unohdan koko asian.Toivottavasti tulee yhtä hieno kun ajatuksissani ja että ei keräisi lattialta ihan jokaikistä karvaa itseensä....


 

Kanelin myötä toivottelen hyvää viikonloppua!💗💗

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti