Lähdettiin puolen päivän aikaan, lapset oli sopivasti väsyneitä ja nukahtivatkin äkkiä. Ensimmäinen pysähdys oli Tuusulassa, sinne ei ajanut kauaa, tuotekin oli jo maksettu ja piti vaan noutaa kohteesta.
Helpommin sanottu kun tehty 😄 Löydettiin kyllä helposti perille mutta tuotetta ei ollut missään eikä ketään ollut kotona. Onneksi oli keskustelu olemassa ja laitoin viestiä että ei löydy mattoa johon vastattiin heti että huppista, oli unohtanut ja lähtenyt kaupungille😂😂
Hetken jo luulin että olin joutunut huijauksen uhriksi ja hetkisen pelkäsin sitäkin että joku naapuri soittaa poliisille kun kiersin kyyläävästi ympäri sitä aluetta 😂😂
Mutta onneksi ei poliiseja ja myyjä ajoi paikalle tosi nopeasti, pahoitteli ja naureskeli huonoa muistiaan 😅 Sattuuhan sitä 🤣 Selvisi siinä höpötellessä että Lumi ja hänen lapsensa ovat syntyneet samana päivänä, mikä sattuma 🥰
Siitä lähdettiin ajamaan kohti seuraavaa paikkaa Inkoossa. Matkalla pysähdyttiin Kirkkonummen Prismalle eväitä syömään takapaksiin 😂 Siellä meitä piiritti jokunen lintu ja niitä siinä sitten ruokittiin. Lapset ja koira oli näistä pikkusista tirpoista aika innoissaan, Iina heitteli niille koiran nameja ja saatoin itsekin jokusen heittää kun olivat niin suloisia 😍 Treenattiin koiran kanssa vähän katsekontaktia sillä välin kun Sami kävi kaupassa.
Matka jatkui ja kellokin tais olla jo puoli neljä, hui 😅 Inkoossa olikin aika maalaista ja nouto-osoite oli ihan metsän keskellä 😂 Ehdin siinäkin jo hetken miettiä huijausta kun oli päättyvä huonokuntoinen tie keskellä ei mitään 😅
Mutta löytyi sieltä kuitenkin asutusta ja Samin himoitsema rumpusetti. Aurinko rupesi paistamaan ja lapset viiletti siellä kun kotonaan olisi olleet 😂
Onneksi jälleen kerran oli vastassa oikein mukava herrasmies ja hänkin siinä kaikkea höpötteli ja lasten mukana naureskeli. Voin kertoa että tyttöjen saaminen takaisin autoon oli aikamoisen työn takana 😅 Siellä taisi vierähtää melkein tunti...Lumi opetteli laskeutumaan portaita siinä samalla ja Iina oli linnan kuningatar 😂🥰
Rummut kyytiin maton seuraksi ja kohti viimeistä kohdetta Vantaalle. Aikataulut venyi ja paukkui mutta siellä oltiin ihan yhtä ihania kun muutkin missä käytiin. Mukaan lähti Ikean hyllykkö joka piti osiin siinä purkaa kun ei kokonaisena enää mahtunut, ylläri 😅 Juteltiin niitä näitä, Iinakin taas viihtyi hyvin ja selitti ummet ja lammet 😄 Lumi oli jo aika väsynyt 😴 Juttua olisi riittänyt enemmänkin, siinä ehtii jo aika paljon kuulla ihmisen elämästä kun käy jotain ostamassa 😊
Kaiken kruunasi pieni ylläri kun kertoi olevansa Fazerilla töissä ja antoi meille mukaan keksejä ja karkkia 🤩🥰 Meinasin ihan herkistyä kun oli ollut pitkä päivä ja viimeinen paikka. Jäi tosi ihana fiilis siitä että tavattiin noin mukavia ihmisiä, lapsetkin jaksoi tosi hienosti olla autossa💗
Sieltä ajeltiin yhdellä kahvinhakustopilla kotiin ja vähän maisteltiin nameja, Iina sanoi että oli tosi kiva päivä 🤩
herkkukassi 😍 |
Itse käytin vielä koirat lenkillä ja Sami jäi kasailemaan hyllykköä ja vähän rumpujakin 😂
Nyt on aika lähteä itsekin unille 😊 Ihanaa oli kirjoittaa meidän touhupäivästä, vähän erilainen postaus mitä tähän asti 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti