Blogin olemassaolon unohtaminen...

Hassua miten blogin pitäminen oli intohimo ja haave pitkään, sitten sitä tehtiinkin ahkerasti monen tekstin verran ja nyt olen koko asian hetkittäin unohtanut 😅

Mutta syynä lienee se että elämässä on tapahtunut iso muutos johon en ikinä ollut varautunut. Sami näytti meille ovea parisen viikkoa sitten ja nyt ollaan opeteltu elämään tyttöjen kanssa kolmistaan. Alku oli kamalaa, ikävöin Samia ja kotia eikä rahaakaan ollut. Nyt on vaan ikävä Samia ❤ Rakastan häntä yhä, hän ei rakasta minua enää, pitäisi hyväksyä se ja mennä eteenpäin. Silti toivon että suhde voisi jatkua, ehkä siitä ajatuksesta pääsee ajan kanssa eroon. Mokasin enkä saa enää tilaisuutta korjata sitä niin se vaivaa mieltä 😕 Mutta toivon että Sami on onnellinen nyt, ja jonain päivänä haluaa nähdä tyttöjä ilman että joudun pyytämään. Tuntuu ettei hän haluaisi olla missään tekemisissä, ehkä siihen tulee joskus muutos, tai sitten ei. 

Ei auta kun mennä eteenpäin, olen ajatellut lähteväni opiskelemaan, josko siitä saisi uutta potkua elämään 😊 Ja tytöt otti muuton ja eron tosi hyvin, ehkä he aistivat ilmapiirin ja sen ettei Sami halunnut viettää aikaa meidän kanssa ja nyt on sen suhteen kevyempää, on vaan ollut opettelemista hoitaa kaikki itse 😂 Joka ilta väsyttänyt ihan kauheasti kun saanut tytöt nukkumaan 😅

Mutta nyt se on kerrottu, olen sinkku jee 😂😂 ehkä tuohonkin sanaan joskus tottuu 🤭

Rally-tokokisat x 2

Huh, onpa vierähtänyt tovi edellisestä postauksesta. Päivät kuluu ihan huomaamatta 😅 Mutta on tässä vähän hidasteitakin ollut kun taas sairasteltiin vatsatautia. Olin melkein viikon ihan nuutunut enkä tehnyt mitään järkevää.

Mutta nyt ajattelin päivittää taas koiramaailman kuulumisia, tosiaan kahdet kisat käytiin Saran kanssa viikon sisään ja molemmat meni tosi hyvin 🤩 Loviisaan suunnattiin 5.2. Keli oli ihan kamala, räntää satoi koko päivän ja siellä paheni myräkkä entisestään, tiet oli aurattu kyllä mutta niin kapean oloisiksi että isomman auton ohittaminen pelotti 😕 Heti kun sain auton parkkiin niin olin jo auttamassa kanssakilpailijaa saamaan omansa liikkeelle kun oli hankeen jumahtanut pohjaa myöten. 

Meidän piti siellä jonkun aikaa odottaa kun kisojen alkaminen oli heti alkuunsa viivästynyt tuomarin ajaessa ojaan. Onneksi mitään ei käynyt hänelle tai autolle 😊 Odotellessa käytiin pienellä lenkillä ja Sara sai olla autossa sen aikaa kun käytiin tutustumassa rataan, sen jälkeen hain hauvelin sisälle ja odoteltiin omaa vuoroa. Jostain syystä en jännittänyt yhtään 😄 Rata oli helppo ja meillä oli kivaa, pisteitä saatiin 98/100 ja tuomarin palkinto 💖 Mutta sitäkin tärkeämpää oli se ihana fiilis mikä siitä jäi 🤩 Sara oli kontaktissa ja teki innoissaan kaiken, ihan paras koira 😍😍 Paikalla oli valokuvaaja Panu Vainio joka meidätkin ikuisti muutamaan hienoon kuvaan 🤩

Olisi ehkä pitänyt pukeutua vähän paremmin, enpä tiennyt kuvaajasta 😂😂 Mutta Sara on näissä niin nätti 🥰 Pientä vinoutta kyllä nähtävissä noissa Saran asennoissa 😅

Seuraavat kisat oli 12.2. Vantaalla. Sinä päivänä meni vähän kaikki mönkään kun olin suunnitellut kaveria mukaan mutta sinnekään ei saanut tulla yleisöä. Lähdin ihan liian myöhään ja luulin olevani ajoissa 😂😂 En ymmärrä etten tähän ikään mennessä osaa kelloa...Puoli kolmelta alkoi siis rataantutustuminen ja mietin että jos lähden yhden jälkeen niin aikaa on reilusti. Niinku mitä 😂 Olin pakkautunut autoon 13.25 ihan vaan todetakseni että minulla on tunti aikaa siirtyä sinne ennen kisojen alkua, ilmoittautua olisi hyvä puoli tuntia ennen tutustumista 😄 Että pienesti meni metsään, kaahasin motarilla luullen että se auttaa mutta eihän siinä kirinyt kun kaksi minuuttia. Nekin tuhlasin ajamalla ensin väärään pihaan. Siellä oli vaan busseja eikä koiria 🤭 Ison lumikinoksen takaa näin pienemmän hallin siinä vieressä ja äkkiä sinne. Paperit kouraan, juosten ilmottautumaan ja ehdin kuin ehdinkin paikalle 😂 Onneksi joku muukin oli harhailemassa koiransa kanssa joten en ollut loppujen lopuksi edes viimisenä siellä 😅

Pitkän ajon jälkeen rakko huhuili sitkeästi mutta yritin keskittyä kuuntelemaan mitä tuomarilla oli asiaa, kiertäminen kesti iät ja ajat kun meitä oli aika paljon. Kerran kävin yksin radan läpi ja sitten oli pakko jo rakkoa kuunnella 😂 Onneksi ei ollut ihan kauhean vaikea rata mutta pahempi kuin viikko sitten. 

Oltiin lähtölistalla viimeisiä mikä pelasti paljon. Ehdin käydä Saran kanssa lenkillä ja nähdä kun muut tekivät rataa. Meidän kompastus oli tällä kertaa se ettei treenattu päivää aiemmin yhtään eikä Sara ollut sen takia yhtä hyvin kuulolla 😂 Eteentulo oli vaikeaa, jouduin kiljaisemaan Saralle kun meinasi hörhöillä ohitseni ja minun kiertäminen epäonnistui kahdesti 😂😂 Meille ihan normijuttuja mutta tossa tilanteessa ei toiminut. Treeneissä oltiin ekaa kertaa harjoiteltu minun kiertämistä vastapäivään niin se oli varmaan sekoittanut Saran pään 🤣 Mutta muuten meni hyvin, saatiin 91/100 pistettä ja kauan odotettu rtk1 🤩🤩 

Kisojen jälkeen käytiin moikkaamassa Sannaa ja hänen suloista rescuehauvaansa 😍 Pitkä päivä mutta hyvillä mielin ajelin kotiin tyttöjä nukuttamaan 🥰

Toivottavasti lukijoista löytyy koirien kanssa harrastavia 😄 Jaksatte lukea näitä juttuja, itselle harrastaminen tullut todella tärkeäksi kaiken muun ohella ❤ Se on kivaa jos koira tykkää ja saa hetkeksi ajatukset pois arjen asioista ja kaikesta muustakin mälsästä 😄❤ 

Koiraharrastuksia

Oon kertoillu jo meidän rally-toko harrastuksesta, ollaan päästy kohta ensimmäinen jatkokurssi loppuun. Innokkaana hankin meille paikan vakituisesta treeniryhmästä eikä enää välttämättä tarvii erikseen jatkokursseja käydä. Meidän ensimmäinen kerta ryhmässä oli eilen ja oli heti ratatreenit 😂 Vähän jännitti kun ei kurssilla olla paria kylttiä enempää tehty 😂 Mutta saatiin hyvä startti ja tuli rakentavaa palautetta mutta itseäni vaivaa todella paljon Saran seilaaminen seuruussa eikä pysy kontaktissa kun hetkellisesti. Seuruu on rally-tokossa aika oleellinen asia niin otin nyt asiakseni panostaa siihen, varasin paikan sunnuntaina teematunnilta jossa opetetaan seuraaminen vahvaksi 😊 Toivon että saadaan sieltä kunnon eväät hyvään seuraamiseen niin onnistuu ratahommatkin sitten paremmin. Ja kisat. Ilmoitin meidät 5.2. Loviisaan 😨 Ja aika pian sen jälkeen olisi kisat myös Lahdessa mutten ole saanut varmistusta siitä. Jos molemmat menee putkeen niin RTK1 olisi jo hallussa 🤩 Pelkkä kisojen miettiminen saa perhosia vatsaan, on se jännä paikka eikä siihen edes välttämättä totu ikinä 😅

Jatkokurssilla ollaan tehty aika vähän juttuja, tuntuu välillä että osa ajasta menee odotteluun tai johonkin muuhun 😂 Siellä on muutamia puheliaita ihmisiä, osa tunnista menee heidän päivitellessä kaikenlaista maan ja taivaan väliltä 😂😂 Ja Saran ihmeelliset juoksut myös osittain pilasi tunnelmaa. Alkoi samana päivänä kun ensimmäinen kurssipäivä oli enkä saanut yhtäkään ohjaajaa kiinni, tietenkään 😅 Aikani panikoin kunnes Essi ehdotti että ottaisin heidän toisen koiran varakoiraksi ekalle tunnille. Se meni hyvin niin kauan kunnes Rollo pissaili yhden jos toisenkin kerran sinne ja konttailin pitkin lattioita siivoomassa mitä pystyin 😂 Essi sanoikin että Rollo syö paljon lunta lenkin aikana joka sitten tulee läpi 😅

Siitä selvittiin ja laitoin spostia meidän tilanteesta, ollaan päivän viimeiset kävijät ja luultiin ettei meidän ryhmässä ollut kuin yksi aika arka mäyräkoira joten saatiin lupa tulla juoksuhousut jalassa seuraavalle tunnille. No siellä olikin toinen uros mitä en tiennyt ja siitä alkoi parin viikon ihmettelyt kun tämän rouvan koira ei voinut toimia Saran läsnäollessa. Viikon aikana nähtiin ehkä viisi pisaraa verta muttei mitään muutosta käytöksessä eikä tärppejä havaittu ollenkaan vaikka olisi pitänyt tulla vuodon loputtua. Saran kierto on ilmeisesti liian tiuha niin ei tule oikeita juoksujakaan ollenkaan. Syksyllä oli sama homma, muutama pisara verta eikä mitään muuta. 

En sitten tiedä johtuiko rouvan koiran ongelmat meistä vai jostain muusta mutta kyllä teki aika selväksi että hallissa oli liikaa hajuja. Ilman mitään häiriöitä sekin koira toimii kuin unelma. Osittain ahdisti tämä hänen antama palaute ja osin ymmärsin, oikeiden tärppien aikana urokset voi olla hankalia. Mutta en olisi mennyt sinne jos Sara olisi ollut oikeasti kiimainen 😂😂 Essin nartulla alkoi juoksut samaan aikaan ja se oli ilmeisesti erilaista kun meillä, vuoti kauemmin ja tärpit huomasi kun kiehnäsi joka paikassa ja viimeksi kun nähtiin niin oli vielä hormonit sekaisin kun Saralle ärähti 😅 Meillä ei Tsikiä ole kiinnostanut yhtään eikä Sara ole tyrkyttänyt itseään kenellekään. Muillakaan kursseilla ei ketään ole kiinnostanut meidän tantta pätkääkään 😅 Käydään siis samaan aikaan hooperskurssilla mutta kerron siitä erikseen.

Vähän harmittaa se että jos Saralle ei ikinä tule oikeita juoksuja niin ei tule pentujakaan 😕

Viime kerralla kurssilla oli jo ihan ok tunnelma mutta en selvästi ole tämän rouvan suosiossa kun ei saa koiraansa kontaktia, se on meidän vika niin kauan kun ollaan samassa tilassa 😄 Kurssi kestää muistaakseni viisi vai kuusi kertaa ja yksi tunti on vielä edessä. Tähän mennessä ollaan tehty kontaktia, seuruuta, vatitreeniä, sivuaskelta oikealle, takaa kiertämistä, houkutusta, pujottelua ja muutamia kylttejä mutta pääosin noita edellä mainittuja. Ei siis kauhean haastavia juttuja, Saraa ei edes houkutukset ja hajut kiinnosta 😂 tuntuu et muilla on ongelmia toimia siellä mutta Sara on kun siellä ei olis ketään muita, ohjaaja kehui Saraa viime kerralla hyvästä kontaktista 🤩 Ja lohdutti minua siitä että siellä on läjäpäin muitakin hajuja eikä kaikkien ongelmat koiriensa kanssa johtunut meistä. Se on vaan hyvää häiriötä että koira tottuu eri ympäristöihin.

Vielä viime syksynä Sara hädin tuskin edes vilkaisi minua päin 😂 Saatikka et olis osannut perusasentoa tai mitään kylttejä. Edistystä on tapahtunut todella paljon ja tuskin maltan odottaa että mihin päästään vielä 🤩 Rally on meidän laji mutta kokeillaan eri juttuja sivussa, agilitykin alkanut houkutella mutta ei nyt kaikkea yhtäaikaa 😂

Tästä nyt tuli taas vähän röpelöinen ja pitkä sepustus meidän toilailuista mutta ollaan selvitty eikä kukaan ole vahingoittunut 😄 Josko ens kerralla olis enemmän asiaa itse aiheesta eikä vaan juoksuista 🤭

Hyvää viikonloppua 😊 

Tammikuun arkea

Pakko oli pitää taas pieni tauko täällä mutta ei sentään venynyt kuukauden mittaiseksi 😊 Ollut oikeastaan aika kiirekin, haluan tehdä paljon asioita eikä tunnit vuorokaudessa meinaa riittää millään. Tulee varmaan sekava teksti kun kertoilen päällimmäisenä mielessä pyörivät jutut just ennen pehkuihin menoa 🤭

Tytöt meni takaisin päiväkotiin, ihan vaan sairastuakseen flunssaan. Kivasti ovat kerrankin yhtäaikaa nuhaisia niin paranevatkin nopeammin. Yleensä ovat vuoronperään ja sit meidän aikuisten pitää hoivata jompaakumpaa monta viikkoa 😅 Syksyllä meni reilusti yli kuukausi putkeen siihen että vuorollaan sairasteltiin. 

Kodin siivous vähän kärsinyt kaiken muun touhun takia. Saran kanssa alkanut kaksi kurssia, maanantai ja tiistai-illat menee treeneissä, sit lenkkeilen ja jahtaan pokemoneja reilun vuoden tauon jälkeen 😂 Ostettiin spinningpyörä millä en oo ehtinyt edes polkea vielä, tytöt toki pitää hoitaa kun ovat kotona ja kaikki pienet jutut mitä oon uuden vuoden kunniaksi yrittänyt ottaa haltuun. Kaikki vie aikaa, miten ei meinaa ihan perusjuttujakaan välillä ehtiä tehdä 😂 Kuten juoda vettä, oon yrittänyt opetella siihen, vesi on pahaa mut tekee hyvää niin olen väkisin juonut litran päivässä 😄 Ehkä olen ollut vähän pirteämpi, en tiedä...

Vuoden vaihteessa jätettiin kaikki mässyt pois, en ole kahteenkymmeneen päivään syönyt suklaata tai irttareita 😢😂 Välillä tekee tosi tiukkaa ja nälkä on kokoaika mutta ihmeen helppoa on ollut. Ehkä joulukuussa tuli oikeasti kiintiö täyteen, lapsilla on keskiviikkoisin karkkipäivä ☺ 

Tupakasta pääsin ehkä eroon marraskuun lopussa, muutama hairahdus on ollut muttei pysyvää. Ne ketkä minut tuntee ni tietää että tupakointi ollut aika isossa roolissa monen monta vuotta. Viime vuonna tein uudenvuoden lupauksen että pääsen siitä eroon ja vaihtelevasti onnistuikin 😂 Syksy oli huonoa aikaa ja poltin taas enemmän kunnes marraskuussa tuli siinäkin mitta täyteen ja laastareita tunnollisesti käyttäen olen ehkä päässyt irti lopullisesti. Mieli tekee välillä kun ottaa kaikki päähän ja vasta kohta kaksi kuukautta takana niin mitä vaan voi vielä tapahtua 😅

Luistelemassa en oo ehtiny käydä reiluun viikkoon, pitäis päästä taas jäälle. Iina ilmoitti heti ettei hänestä saa seuraa 😅 Lenkille pyytelen tyttöjä välillä muttei sekään innosta, Lumi ehkä viihtyis vaunuissa ja saattais jopa kävellä mut enimmäkseen ollaan oltu vaan meidän pihalla. Käyn lenkillä sit koirien kanssa pelkästään 😊

Saralle pitäis keksiä aika sinne luustokuvauksiin, ja vois käyttää myös hammaslääkärillä. Tsikillä on joku paise ilmestynyt takajalkaan, tykkää sitä kirputella niin ostin siihen pihkasalvaa. Sitä pitäis kyl käyttää lääkärissäkin 😬

Ja sitten olis tuhansia pikkujuttuja mitä tehdä, ei varmaan ikinä lopu hommat. Ostin tälle vuodelle kuntokalenterinkin minne olen tunnollisesti merkannut kaiken ylös, sitä on kiva tehdä mutta vaatii sitä kuuluisaa aikaa 😂😂 Tyttöjen vauvakirjat edelleen to do-listalla vaikka Iinakin jo neljä vuotta 🤭 Samoin kuvakirjojen tekeminen aloitettu mutta kesken. Lista on ihan loputon. Kaiken tämän lisäksi ostin meille HBO Max kanavan josta alkanut katsoa Vampyyripäiväkirjaa. Ja paljon olisi muitakin ohjelmia, ehkä kohta en taas nuku öisin kun kaikkea muuta jännää on olemassa 😂 No ei sentään, kyllä sitä aikaa on kun suunnittelee 😄

Pelattiin Saran kanssa Arvaa kuka? 🤩😂

Jäi tunne että unohdin tästä jotain mutta pakko käydä nukkumaan 😴

Kivaa loppuviikkoa 😊

Äitinä olemisen haastavin kesä (2020) ja päätös muistelmille, vihdoin

 Jatkan nyt heti kun on tilaisuus, tämä paisuu kun pullataikina 😂😂

Mainitsin viime vuoden äitienpäivän osiossa että edellinen äitienpäivä ei mennyt ihan putkeen, lapset vietiin siis kaksi päivää äitienpäivän jälkeen toukokuussa 2020. Ja tästä koko jutusta mainittiin jo tahtomattani viime marraskuussa, kun sen kuukauden ainoa kirjoitelma aiheutti draamaa kommenttikenttään jossa minulle suht vieras henkilö otti tämän puheeksi. Se postaus onkin kerännyt urani enimmät lukijamäärät 😂 Kyllä aikomukseni oli kokoajan näistäkin asioista avautua koska rehellisyys ja elämän suuretkin alamäet on tärkeässä osassa ja näiden kokemusten ansiosta olen kuka olen tänään. Kaikki ei näistä tykkää avautua eikä tarvitse mutta minulle puhuminen ja kirjoittaminen on lääke ja keino eheytyä. Patominen ei sovi minulle yhtään, harmittaa etten jo tuohon aikaan kirjoittanut aktiivisesti vaikka blogi on ollut olemassa jo. Ehkä pelkäsin mitä ihmiset ajattelevat.

 

Heti seuraavana päivänä kun lapset olivat lähteneet päätin että muutan pois tästä remonttihelvetistä ja otan kaikkeen etäisyyttä. Sitä päätöstä lastensuojelun ihmiset ihmettelivät alkuun mutta myöhemmin sanoivat että olin ihan viisas ja aika jästipää kun sille päälle satuin 😂 Meillä kävi siis kylässä kaksi henkilöä, kutsutaan heitä vaikka A ja B. He raportoivat henkilölle joka päätti minun ja lasten elämästä, olkoon hän vaikka C. Koska muuten tämä olisi vaan sekavaa jorinaa ja lasun toistoa 😂😂

A ja B olivat mukavia, tykkäsin heistä, mutta C oli minua vastaan ihan alusta alkaen. Alkuun en saanut tavata tyttöjä pariin päivään vaikka toisin sanottiin. Suurin syy suostua tähän koko touhuun oli se että saan tavata tyttöjä kun haluan mutta heti seuraavana päivänä minulle kerrottiin ettei se mene niin. Heidän piti alkuun saada sopeutua sijoituspaikkaansa, mikä oli minulle kuitenkin ihan ok vaikka sydämeen sattui. Ja jos Iina oli menossa viikonlopuksi isälleen niin en saanut silloin nähdä häntä edes päivää ennen. 

Tapaamiset onneksi onnistui pääosin ihan kivuttomasti, käytiin heidän luona ja Lumi oli välillä meillä itsekseen jos Iina oli isällä ja sitten he olivat meillä molemmat. Sijoituspaikka kuskasi heitä edestakaisin ja juteltiin paljonkin siitä että miten ovat päätyneet lastensuojelun sijaisperheeksi. 

Nyt pakko tehdä sivukommentti tänne että seuraavana päivänä kun lapset olivat menneet ja oltiin itketty silmät päästä niin päädyimme myös ystäväni Sonjan kanssa parantamaan maailmaa ihan kahdestaan. Oltiin sovittu hänen kanssa treffit tuolle päivälle jo ajat sitten enkä kehdannut sen takia perua että lapset olivat poissa niin päädyttiin sitten vähän kupittelemaan 😂 Nukkumisen yhdistäminen pieneen hauskanpitoon oli oikeasti aika hyvä lääke vaikkei todellakaan ollut ensimmäisenä mielessä eikä alkoholi auta ongelmiin mutta se oli virkistävää. Sonja on ihana ihminen, kun luet tätä niin kiitos tuosta illasta, ja yöstä 😂💗💗 

Kaikki olisi varmasti mennyt kivasti ja kivuttomammin jos C ei olisi kiusannut minua. Aina kun soitti niin oli jotain valittamisen aihetta. Sanoi mm. että olen liian tunteellinen äidiksi. Elämän pitäisi olla lasten kanssa todella tasaista eikä itkua saisi näyttää. Sanoi myös että yksi lapsi olisi pitänyt riittää, oli virhe minulta tehdä toinenkin. Jankutti näitä samoja asioita myös Samille ja saikin hänet osittain aivopestyä ajattelemaan samaa, soittikin minulle ja kertoi että olivat C:n kanssa puhuneet että tunteilen liikaa. Sami on myöhemmin pahoitellut kyllä miljoonaan otteeseen että lähti mukaan tuohon eikä puolustanut minua ollenkaan 😌 

C käytti paljon värikynää (tai niin luulen) kun A ja B raportoivat hänelle. Esimerkiksi asuntoa etsiessä meni yksi näyttö pieleen kun välittäjä ei tullut ollenkaan ja olin kotona nyreissäni tästä. Myöhästyin vielä A ja B tapaamisesta, mutta istuin vaan lattialla ja rapsuttelin Saraa enkä muista että olisin mitenkään ollut sen oudompi kun muutenkaan, harmittelin vaan välittäjän käytöstä. Myöhemmin C raportoi että olin kiukutellut ja sekoillut monta päivää sen takia että en saanut asuntoa. Toinen hyvä esimerkki mistä vedin kyllä herneen nenään oli kun kerroin kotipalvelun työntekijälle että Iina on tosi huono syömään (on edelleen), niin C julisti etten anna lapsille ruokaa ollenkaan.Tai että jos en tee ruokaa niin lapset ei saa syödäkseen. Näin ihan vähän punaista tämän jälkeen. Samoin silloin kun kerroin että käydään tyttöjen kanssa usein kahvilassa nautiskelemassa joka C:n mukaan ei ollut lapsen edun mukaista toimintaa. 

 

Ja nämä julistukset hän teki Hollolassa kun oltiin palaverissa jossain ensikotipaikassa. En nyt muista yhtään sen paikan nimeä. C halusi laittaa minut 12 viikoksi tyttöjen kanssa sinne opettelemaan miten lapsia hoidetaan. Samin ei tietenkään olisi tarvinut tulla kun hän kävi töissä ja sitten minulla oli koirat joiden hoidosta ei olisi vastannut kukaan eikä niitä olisi saanut ottaa mukaankaan. Olisin asunut siellä viikot ja viikonloppuisin olisin päässyt käymään kotona. Ajatus tuosta ahdisti ihan älyttömästi, olen koti-ihminen enkä todellakaan halunnut olla poissa sieltä. En muista olinko tuolloin jo muuttanut mutta 1.6. sain asunnon ihan läheltä tästä jonne kamat kannettiin parissa päivässä ja laitoin paikat kuntoon salamavauhtia. Sain silloin heti A ja B tarkistuksen jälkeen tytöt yökylään 😍😍 

C sanoi että minun on pakko mennä tuonne tai en saa tyttöjä takaisin. Ehdotin että Iina voisi aloitella päiväkodin uudelleen niin pärjäisin kyllä jo itsekin, C sanoi ettei Iina missään nimessä mene hoitoon ennen kuin todistaisin tuolla pärjääväni. Ahdistuin ja tuntui etten voi voittaa, lapset ei pääse ikinä takaisin kotiin ja taistelen tuulimyllyä vastaan.

Niinkin meinasi käydä että jos olin häntä vastaan tai sanoin olevani eri mieltä niin uhkasi etten saa tavata lapsia kun olen niin epävakaa jatkuvasti. He passittivat minut tämän epävakauden takia myös psykoterapiaan missä kävin muutaman kuukauden ajan. Rakastin sitä terapeuttia ja käynnit siellä oli parasta koko tuossa ajassa. Hän oli ihan täysin minun puolella alusta alkaen ja kehotti jopa tekemään valituksen C:stä. Hän vielä silloin piti palaveria kollegoiden kanssa että toimiiko C ihan oikein ja kaikkien mielestä tuossa mätti ihan kaikki mikä voi vaan mättää. Vieläkin välillä mietin tuota ihanaa terapeuttia, oispa voinu jatkaa siellä aina vaan 😍😄 

Sain voimani takaisin muuton, hyvien yöunien ja ystävien ansiosta ja aivotkin heräsivät väsykoomasta. Essille, Minnalle ja Heidille tilitin tilannetta, Essille varmaan melkein päivittäin 😅 Tehtiin Samin kanssa asioita kahdenkin ja jopa nautittiin toisistamme kaikesta huolimatta. Lasten huostaanotto päättyi alle 30 päivän, ihme ja kumma. Mutta A ja B pysyivät meidän elämässä koko loppuvuoden suht tiiviisti. Samoin uhka siitä ensikodista. Mutta minulla kävi todella hyvä tuuri kun C jäi kesälomalle ja hänen tilalle tuli todella ihana ihminen. Hänelle sanoin etten mene sinne ensikotiin ja haluan Iinan päivähoitoon. He pitivät palaveria terapeuttini kanssa joka oli samaa mieltä ja näin se päätös siitä ensikodista purettiin. Kivi vierähti sydämeltä 💗 

En tiedä oliko C tarkoitus olla noin julma ja testata minua vai oliko vaan oikeasti tuollainen kaikille. Valitin hänestä A ja B:lle mutta hekin vaan puolustelivat häntä. Yritin myös vaihtaa työntekijää mutta sekin kiellettiin. Jäi mysteeriksi koko tyyppi mutten ikinä enää halua tavata häntä. Enkä halua ajatella lastensuojelua huonona asiana, sieltä vaan pitäisi poistaa vääränlaiset ihmiset. Ne ketkä oli oikealla asialla olivat todella ihania.

Loppuvuosi meni ihan kivasti, alettiin remppaamaan täällä uudelleen. Saatiin tyttöjen huone tehtyä jolloin päätin että muutetaan takaisin. Oltiin eri osoitteissa kolmisen kuukautta 😄 Iina aloitti elokuun alussa tuolla nykyisessä päiväkodissa ja täytti kolme vuotta pian sen jälkeen 💗 Lumi alkoi hiljalleen viihtyä kun oppi kääntymään masulleen, ja sinä kesänä minulla oli punkkikin jalassa. Ihan kamala herätys kun tajusin unen seasta että jalka kutisee ja siellä on patti, hyi hemmetti 😂

En muista syksystä tai talvesta että olisi ihmeitä ollut, vuoden vaihteessa lasutkin jäi pois meidän elämästä ja Lumi täytti vuoden 💓 Tuntuu että kaikesta tuosta on jo iäisyys vaikka vasta vuosi eletty ns. normaalisti. Parisuhdeterapiassa käytiin silloin ja käydään vieläkin. Kaikki muu on jäänyt ja hyvä niin. 

💗💗

Viimeinen (ja vaikein) muisteluosuus joka jatkuu vielä seuraavaan kertaan...

 Kiitos kun olette lukeneet avautumisiani, merkitsee paljon minulle 💗 Olen vasta äidiksi tultuani herännyt siihen että lapsuus ja sen aikaiset ongelmat heijastuvat tosi paljon myös aikuisuuteen. Minulla on paljon haasteita tämän myötä, käyttäydyn välillä tosi lapsellisesti. Jos esimerkiksi mokaan jotenkin tai sanon jotain tyhmää mitä kukaan ei ymmärrä niin nousee ihan kamala puna kasvoille ja alkaa ahdistaa. Luulen että pienenä olen saanut sanomista jos olen kämmäillyt. En vaan itse muista yhtään mitään. Paitsi sen että huutoja olen saanut ihan kamalasti ja äitikin kerran löi minua kun olin ehkä jotain 12v. Tuntui ettei äiti koskaan ollut minusta ylpeä, veljeni oli selvästi suosikki. Joka hänkin pahasti traumatisoitunut eikä ole asioita käsitellyt kun omin keinoin jotka ei ole kauhean hyviä. Äidin kuolema oli hänelle tosi kova paikka, itse olen siitä puhunut paljonkin mutta enemmän itseäni vaivaa asiat jotka tapahtui kun olin pieni ja niitä varmaan käsittelen mummoksi asti 😅

Mutta meidän ongelmat eskaloitui toden teolla Lumin syntymän jälkeen. Nukkuminen oli tosi vähäistä, Lumilla oli koliikkia ensimmäiset reilu kolme kuukautta ja alkuun Iina heräsi aina öisin jos Lumi heräsi. En ollut siihen yhtään varautunut jostain syystä 😂 Iina kävi päiväkodissa maaliskuuhun asti kunnes koronan takia se loppui kun seinään. Meillä kävi Hollolassa asuessa kotipalvelu muutamia kertoja ja jotain muitakin ihmisiä mutten enää muista heidän nimikkeitään. Kävin myös raskausaikana psykologilla. 

Meidän välit meni hiljalleen tosi huonoksi Samin kanssa. Väsymys varsinkin vaikutti molempiin, Sami välillä torkahteli istualteen kun Lumia sylitteli. Lumi oli ensimmäisen puolen vuoden aikana sylissä ihan jatkuvasti, yöunet nukkui sängyssään mutta aamusta iltaan oli sylivauva kun ei viihtynyt missään. 

Koronan tultua tehtiin aika nopea päätös että luovun Hollolan kodistani ja muutetaan tänne Lahteen pakoon ihmisiä 😂 Täällä oli edelleen ihan älytön remontti käynnissä, joka paikassa oli jotain kesken eikä voinut oikein kodiksi kutsua. Tein remppaa sillä ajalla kun muut öisin nukkuivat, halusin saada paikat nopeasti valmiiksi. Lumi nukahti usein joskus kahden aikaan yöllä ja sen jälkeen rupesin maalaamaan ja pariksi tunniksi unille. Aamulla ylös ennen Samin lähtöä töihin. Voin kertoa ettei ollu todellakaan maailman paras idea 😅 Ajoin itseni piippuun ja siitä se helvetti alkoikin. 

En meinannut jaksaa enää hoitaa lapsia päivällä, ei ulkoiltu juurikaan kun mieluummin tein ihan vähän maalaushommia silloinkin. En lähtenyt kotoa muutenkaan koska korona. Minun ja Samin välillä oli kaikki ihan pielessä, yhteistyö ei toiminut yhtään eikä yhteistä aikaakaan ollut eikä edes kiinnostanut kun oltiin niin väsyneitä. Oltiin ihan kurkkua myöten pulassa ja sen aikainen Samin työpaikka oli sellainen että sinne oli mentävä vaikka olisi mikä eikä Sami auttanut kotona tämän takia yhtään. Oli kontakteja sinne ja tänne mutta pahin tapahtui keväisenä aamuna kun itkin täällä etten jaksa hoitaa tyttöjä ja että tarviin apua. Oletin toki että Sami olisi ollut se apu, mutta hän suuttuikin ja häipyi töihin. Muutaman tunnin päästä ovikello soi ja lastensuojelusta oli kolme henkilöä oven takana. Sami oli soittanut lasuille että oli huolissaan minusta ja he olivat heti lähteneet tarkistamaan etten ollut tehnyt mitään peruuttamatonta. 

Sami oli tähän mennessä soitellut minusta neuvolaan muutamia kertoja, yhdelle kontaktille joka teki minusta lasun ja nyt sitten viimeisenä keksi lastensuojelun. Kaikki vaan sen takia ettei itse osannut jutella eikä auttaa, halusi ulkoistaa vastuunsa ja olen siitä edelleen välillä todella katkera vaikka toisaalta oltiin jo menty niin pitkälle etten tiedä oltaisko selvitty keskenään. Olisin kaivannut vaan unta jota ei ollut. Sami myös.

Siinä sitten juteltiin niitä näitä, minulta kyseltiin kaikenlaista. Luulin että selviän sillä että höpöttelen mieltä painavista asioista mutta uupumus oli niin kova että se paistoi naamastani varmaan kilometrin päähän. Niin he sitten sanoivat että lapset otetaan avohuollon tukitoimena huostaan. Se oli elämäni kamalin päivä 😭 Ainoa lohtu oli se että oli "vaan" 30 päivää kestävä ja että lapset pääsivät oikeasti todella ihanaan paikkaan 💓

pikkuAntero 💗

Oispa näistä tajunnut ja osannut nauttia enemmän 💗

Tunti tuosta eteenpäin oli lapset lähteneet. Iinan isälle ilmoitettiin ja minua tsempattiin mutta ei siinä tilanteessa oikein tuntunut siltä että elämä voittaa ja koin tuon saman tunteen monen monta kertaa taistellessani yhtä hankalaa lastensuojelun työntekijää vastaan. 

Vuosi startatkoon vielä menneillä, part 3 :)

Hyvää uutta vuotta 2022 kaikille ❤

Vuoden viimeisestä postauksesta tuleekin nyt vuoden ensimmäinen 😅 Ihan vaan koska aika ei eilen riittänyt millään. Tein kaikkea kivaa perheeni kanssa enkä saanut rauhaa lapsilta voidakseni kirjoittaa 😄❤

Lumin laskettu aika oli 19.12.2019. Kesän aikana tai syksyn alussa Sami sai talon myytyä ja hän kokoaika mielessään mietti toisen ostamista. Käytiin kahdessa näytössä, samassa naapurustossa, joista jälkimmäinen iski meihin. Kalleimmat remontit oli tehty, katto, kosteat tilat ja putket ym niin se helpotti päästöstä. Muut remontit tehtäisiin sitten itse, ja alkuhuuman jälkeen sitä vasta huomasikin että miten paljon rempattavaa olikaan 😂😂 Olen tehnyt siitä postauksen blogin alkupäässä joka löytyy täältä. 

Marraskuussa päästiin tekemään remonttia, mulla oli jo aika iso maha mutta silti tein niin paljon kun vaan ikinä pystyin. Luulin että olisi nopea homma 😂😂 Lumin syntymään asti ähräsin, laskettu aika meni yli tasan viikolla ja jouluna muistan vaan maanneeni sohvalla enkä jaksanut enää maalata 😂 Joulupäivänä synnytys hiljalleen käynnistyi, Iina oli ollut sillä viikolla paljon isällään ja oli tullut jo kotiin kun mitään ei tapahtunut 😂 Heti alkoikin tapahtua, seuraavana yönä vietiin Iina Essille nukkumaan ja käytiin pökäisemässä Lumi maailmaan 😂❤🥰  Kahden aikaan oltiin sairaalassa ja seitsemältä aamulla oli käärö sylissä ❤ Synnytys oli Iinaan verrattuna todella helppo ja nopea, ilokaasun ja Samin hiustöyhtön avulla selvisin 😂 Olin ainoa Tapaninpäivän synnyttäjä joten kätilöitäkin riitti ❤

Toiveena oli päästä heti kotiin mutta Lumi oli hörppässyt lapsivettä niin jouduttiin jäämään muutamaksi päiväksi. Ensin meille luvattiin taaperohuone että Iinakin olisi päässyt mutta heti se peruttiin rs-viruksen takia. Nuo pari päivää oli suoraan sanottuna ihan kamalia 🙄 Mulla oli ihan älytön ikävä Iinaa 😭 Eikä Samikaan saanut olla pitkään, toki hän hoiti kotona koirat ja Iinaakin välillä niin ei oikein voinutkaan jäädä pidemmäksi aikaa. Essi auttoi Iinan hoidossa todella paljon 😍 

Olin jotenkin ihan sekaisin siitä etten päässyt kotiin, Lumikin tuntui aluksi tosi vieraalta. Koti-ikävän takia rakkaus Lumiin ei tullut heti ja olin aina tosi tyytyväinen jos Lumi pääsi hetkeksi kätilöiden luo kansliaan 😄 

Lumia seurattiin tosi tiiviisti sen takia kun oli vettä keuhkoissa ja ensimmäisenä yönä (muistaakseni) kätilö tuli keskellä yötä herättämään että vauva pitäisi viedä osastolle seurattavaksi kun hengitystiheys oli yli 100. Normaali oli kai jotain 60. Siinä sitten lähdettiin alas, sielläkään ei ollut muita vauvoja ja Lumi jäi hetken sylittelyn jälkeen sinne ja itse menin takas ylös tyhjään huoneeseen. Nautin siitä ja sain nukuttuakin. Aamulla menin heti syöttämään ja kaikki oli ok. Syytä ei koskaan selvinnyt että miksi hengitti niin tiuhaan, lääkäri sanoi vaan että parempihan se on että hengittää 😂😂 Totta 😅 Lumi oli kaikkien mielestä hirmu suloinen pikku vauveli, omasta mielestäni näytti vaan Anterolta 🤣❤ jos olisi ollut poika niin olisi saanut nimekseen Antero.

Sami toi Iinan sairaalan kahvioon kertaalleen ainakin tapaamaan minua. Vähän ankea paikka viettää aikaa mutta Iina ei saanut tulla ylös 😕 Niistä hetkistä en muista paljoa mutta kun heidän piti lähteä ja minun palata yksin ylös, sydämeni särkyi ihan totaalisesti 😭 Sami kantoi Iinan ulos ja Iina vilkutti mulle ennen kun katosivat kulman taakse ja muistan sen kamalan tunteen vieläkin niin hyvin että nousee edelleen kyyneleet silmiin ja ahdistus kurkkuun 😩😢 Menin huoneeseeni niin nopeasti kun pääsin ja itkin koko päivän, se oli ihan kamalaa. Yritin katsoa telkkaria ja miettiä muita juttuja mutta mikään ei oikein auttanut, päivät tuntui pitkiltä. Samin pojat kävi myös nopsaan kurkkaamassa siskoa ja kun nämä vaikeat päivät oli kestetty ja Lumi todettu terveeksi niin päästiin vihdoin lähtemään 🥰 Kotimatka tuntui pitkältä ja väsyneenä jotain jo kiukuttelinkin 😂 Iina oli Essillä joten nukuin päikkärit vauvan kanssa, tai ainaki yritin nukkua. Oli aika jännä tilanne, vauva ja isosisko 😍😍 Turhaan pelkäsin että Iina olisi mustasukkainen, hän otti vauvan mukaan meidän elämään todella hienosti ja oli selvästi ylpeä saadessaan olla siskona suojelemassa ❤❤ 

Nyt joudun hämmentyneenä toteamaan että tämä menneiden kaivelu jatkuu vielä 😂😂 Tulikin tosi pitkä tuosta synnytystarinasta kun palautui parin vuoden jälkeen monta muistoa mieleen mitä en vielä muistanut kun aloin tätä kirjottaa 😂😂 Ja pakkohan ne on ylös rustata kun tunteetkin palaa noihin päiviin tosi vahvasti 😬 Näin ne tilanteet näköjään elää 😅 Joten part 4 tulossa ennen kuin päästään kiinni siihen että mitä meille kuuluu noin muuten 😊 Paljon on suunnitelmia pyörinyt päässä 😅