Anssi ollut tämän viikon yövuorossa joten en ole nukkunut juurikaan, ajatukset on aika irrallaan. Sen olen oppinut jo aiemmin että siitä ei ole hyötyä uuden vauvan kanssa vaikka olisi lapsia ennestään. Olin Anteron kanssa varmaan eniten ulapalla ja edelleen yhtä arvailua et mikä on minkäkin itkun syy 😂 Ikinä en oo osannut lukea vauvaa ja Antero oli alkuajat niin järkyttävän tyytymätön että usko loppui omaan osaamiseen.
Nyt on jo niin hymyilevä ja kikatteleva että hiljalleen unohtuu kivikot ja takapakit 🥰 Yötkin sujuu paremmin, en vaan joutunut Aamun tai Lumin kanssa juurikaan heräilemään kun isät pääosin hoiti syöttelyt mutta poika on aikamoinen tissittäjä. 😂 Olen häntä imettänyt varmaan nyt kauemmin kun tyttöjä yhteensä, se on aika siistiä kun aiemmat imetykset loppuneet minulta kysymättä niin on aika kivaa että meillä on yhä pojan kanssa pitkiä hetkiä kaksin ja öisinkin nukahtaa hienosti viereeni vaikka useamman kerran yössä syötän.
Jotain suloista siinä on kun poika yhä nukahtaa rinnalle ja usein ottaa minua vielä kädestä kiinni ❤️
Tietty luulin jo parin kuukauden jälkeen etten imetä pitkään niin ehdin heittää kaikki maidonkerääjät ja suojat pois, ei ollut fiksu veto enkä oo myöntynyt ostamaan uusia turhaan kaappeihin lojumaan joten maidonnousujen kanssa ollut vähän hassuja hetkiä jos en ole varautunut 🤣🤣🤣
Antero on vaikuttanut eniten neljästä lapsesta mun ja Anssin väleihin. Antero nukkuu mun kanssa sängyssä ja Anssi sohvalla, joitain öitä Anssi on hoitanut vauvaa jotta saisin kokonaisia yöunia myös. Alkuun paljon muutettiin nukkumisjärjestelyjä ja silloin olin eniten vauvan kanssa sohvalla, nyt tämä järjestely on pysynyt pitkään ja ollut toimiva. Yöviikkoina kuten paraikaa pääsee Anssi sänkyyn ja Antero nukkuu päikkärit siellä isin kanssa.
Läheisyys on ihan olematonta, jompikumpi on aina vauvan kanssa ja lopulta päivän päätteeksi kun kaikki vihdoin nukkuu niin ollaan niin väsyneitä ettei jaksa kun vaan hengaa puhelimella kunnes nukahtaa 😅
Anssista on tullut myös erittäin uupunut ja sitä myöten vaikea ja kiukkuinen. Ei jaksa oikein tehdä mitään ja sitten jos haluaa tehdä jotain omaa niin usein tulee muuta pakollista ja taas harmittaa. Hän nukkuu välillä tai usein tosi huonosti vaikkei kukaan valvota ja on sitten äkäinen. Työt kuormittaa, lapset kuormittaa, minä kuormitan. Hän kaipaa läheisyyttä mutta samalla äksyilee ja se työntää mua pois. Ennen pystyin luottamaan siihen että jos mulla kiristi päätä ja ärsytti niin Anssin pinna kesti. Nykyään oon kokoaika varuillaan et koska ärähtää taas ja pari kertaa olen käskenyt lopettamaan kun alkanut rähjäämään turhasta, luottamus hänen olemiseen lasten kanssa on vähän rakoillut kun ollut tilanteita jossa pinna katkeaa turhan päiten. Toki aina pyytänyt anteeksi mutta ei sekään auta montaa kertaa kun sama sitten jossain vaiheessa toistuu.
Viimeksi eilen sanoi Lumille jostain pahvin viemisestä roskiin, Lumi vastasi että joojoo ja Anssin mielestä se oli väärä vastaus kun olisi pitänyt sanoa pelkkä joo. Tuli itselle niin tyhmä olo, Anssin kanssa ei vaan voi onnistua kukaan meistä. Oli pieni kinastelu siitä, hänen rima on niin korkealla miten 6v tai 3v pitäis suoriutua, eikä hän koskaan kohtelis vaikka siskonsa lapsia noin. Hän olisi heille todella kiva ja hauskuuttelisi. Me sitten saadaan pelkkää veetuilua ja alan olla siihen vähän kyllästynyt.
Meni sitten koko eilinen kun hän mökötti ja tietoisesti paiskoi ovia kovemmin ja märmätti miten kyllästynyt on jatkuvaan syyttelyyn ym. Jos hän olisi ollut tuollainen silloin kun tavattiin niin ei oltais tässä nyt ja jos tuosta jää pysyvä olotila niin en loputtomiin aio jaksaa. Yritän ymmärtää että vauvavuosi ja kolmivuorotyö on haastava yhdistää mutta tätä en kyllä halunnut. En halua olla varpaillaan omassa kotona enkä halua jännittää ja olla passissa kokoaika että koska taas pitää puuttua hänen paasaamisiin ja kestääkö pinna jos lapset kiukkuaa. Sitten saan sanomista jos puutun johonkin ennen kuin mopo lähtee käsistä.
Alkuvuodesta tein lapsista lasun. Olin vielä nukkumassa kun Antero heräsi ja Anssi haki hänet pullolle. Hetkeä myöhemmin hän alkoi raivoamaan Anterolle siitä että sai puklut paidalleen. Hetken päästä siitä Lumi tuli alakertaan ja Anssi kysyi että mihin Lumi heräsi johon Lumi vastasi että "saan mä tulla alas"
Anssi totesi että "en mä v***u sitä kysynyt". Siinä kohtaa olin jo tosi levoton et mitä tapahtuu ja hetken päästä olivat keittiössä ja Anssi jotain märmätti siellä ja paiskoi jääkaapin ovea ym. Menin sitten sanomaan että vois poistua kun ei kuulosta hyvältä ja sitten Anssi suuttuikin että kaikki oli ihan fine kunnes tulin säikyttelemään lapsia ja näytti mulle keskaria ja huus et mun syytä kaikki aina. Mulle tuli itku ja Lumikin itki, pahoittelin Lumille sitä tilannetta ja Anssikin kävi pahoittelemassa että "äiti pilasi aamun". Sitten normisti lähtivät hoitoon ja Anssi töihin.
Siinä sitten aikani surkuttelin ja tein lasun, vielä siitä ei mitään ihmeellistä ole poikinut mutta jossain vaiheessa jonkunlainen perhetyö alkaa kai. Anssi ei edes suuttunut siitä ilmoituksesta mutta hänen mielestä aivan turhaan koska kaikki on ihan hyvin.
Olen itse kasvanut perheessä missä riidat äityi aina ihan tappeluksi asti, piilouduin koiran kanssa saunaan. Eli olen aika herkkä noille tilanteille, liekkö sitten liian herkkä mutta minun lapset ei ole ansainnut turhaa skitsoamista ja kettuilua. Ikävöin usein sitä Anssia kenen kanssa menin naimisiin vaikka sekin Anssi välillä suuttui muttei ollut kiukkuinen kokoaika 🥹 Hän hassutteli lasten kanssa ja vei milloin minnekin leikkimään ja heittäytyi heidän juttuihin. Jaksoi höpötellä muutakin kun vaan torumista ja komentelua.
En ole näistä jutellut kenellekään, itselle aika iso kynnys tehdä lasu omista lapsista mutta koen tehneeni oikein. Ei sitä apua voi koskaan liikaa olla ja jos se auttaa pääsemään takas siihen mitä oli niin miksei. Eikä tietenkään lasten pyllyilyä tarvii aina hymyssä suin kestää, kyllä sen ymmärrän mutta haluan että Anssilla olisi enemmän hyviä päiviä eikä olisi sitten niin tympeä meille kun mieli on virkeä. Hänellä masennusta on ollut ja välillä mietin onko se palannut niin siihen pitää saada apua eikä vaan salailla kaikilta pahaa oloa.
Tästä tuli pitkä sepustus ❤️💙 Josko joku sais vertaistukea omaan tilanteeseen kun puolisosta tullut "vieras" jota pitäisi kuitenkin rakastaa niin myötä- kuin vastamäessä. Läheisyydestä puhumattakaan, haastavaa on mutta parempaan mennään toivottavasti 💙💙
