sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Rally-toko

Tulipa melkein huomaamatta pidettyä lähes kuukauden kirjoitustauko. Edellinen postaus aiheutti vähän ahdinkoa ja halusin antaa olla ja miettiä että onko tämä touhu enää kannattavaa 🤔😅 Edelleenkin pähkäilen että miten tästä eteenpäin mutta kertoilen nyt meidän rally-tokoilusta. Kurssia on käyty nyt viisi kertaa ja kahdesti olen uskaltanut jo kisoihinkin. 

Kurssilla ollut paljon sellaista mitä ollaan tehty aiemmin jo kotosalla mutta siellä on saanut paljon varmuutta tekemiseen ja Sarallekin tullut tutuksi muiden koirien kanssa touhuaminen ja vielä sisätiloissa 😂 Yhden kerran pissasi sinne sisälle ja silloin puin jo kenkiä jalkaan mutta liian hitaasti 😅 Tänään malttoi taas hyvin vaikka itsellä oli pakkasen takia vaatteita puettavana vaikka kuinka 😄

Olin jo kerran aiemmin varannut siis tuon alkeiskurssin mutta flunssan takia vetäydyin kokonaan ja muistan silloin et jännitti tosi paljon se meneminen sinne ja miten uskallan toisten nähden touhuta mutta ihan turha pelko 😄 Sara on ollut innokas joka kerta ja tehnyt tosi hienosti 🥰 Eikä ole antanut toisten koirakkojen häiritä ja vaan yksi vahinkopissa 😊 Nyt haluan lisää tehdä ja käydä kursseja 😂😂 Ensi vuonna alkaa 3.1. Hoopers-kurssi Essin ja Hillan kanssa ja 4.1. rallin jatkokurssi Heidin ja Elsan kera 🤩🤩

Mutta siis takaisin kurssin sisältöön 😄 En ihan tarkkaan muista että milloin tehty mitäkin mutta eikai sillä väliä 😅 Ekalla kerralla ruvettiin heti työstämään perusasentoa ja seuraamista, seuraaminen on Saralle edelleen haaste...Perusasentoon osaa tulla jo melkein ilman apuja 😂😂 Seuraamisessa ollaan treenattu liikkeestä istumista ja maahan menoa, Sara välillä edelleen pällistelee muualle eikä huomaa jos pysähdyn, vaatii paljon treeniä 😅 Kiertämistä takakautta viilattu, samoin eteentuloa. Sarasta hauskinta ollut vatitreeni jossa koiralla on etutassut vadilla ja peppu kiertää ympyrää 🤩 Takaliston käyttö on muutenkin rallissa todella tärkeää ja ihana huomata et miten Sara on kehittynyt, kesällä oli vielä ihan pökkelö 😂
Mihinkään suuriin haasteisiin ei olla törmätty, mutta seisominen on Saralle ollut vaikeaa ja nyt myös istuminen kun luulee että joka paikassa pitää käskyjen muuttuessa silti seistä 😄 Yksi kiva oli viimeksi tänään kun opeteltiin askelta sivulle, koiran pitäisi tulla suorassa linjassa mukana ja se saatiin hyvin alkuun tänään 😊 Joka kerralla ollaan otettu opetteluun noin neljä tai viisikin juttua jota kertaillaan seuraavan tunnin alussa ja toki ideana myös reippaille omistajille että niitä treenataan kotona. Me ei olla juurikaan tehty mitään ja Sara on silti taitava 😂 Mutta suosittelen kaikille ketkä tykkää puuhastella koiriensa kanssa rennolla fiiliksellä, nameja kuluu kyllä paljon 😄 Sieltä saanu myös paljon vinkkejä eri temppuihin ja miten palkata oikein. Koen jonkuulaisen ahaa-elämyksen lähes joka kerta 😊

Sitten jos palaisin hetkeksi kisamuistoihin. Eka kerta oli Kouvolassa 13.11. Essi lähti mukaan mm. kuskiksi, henkiseksi tueksi, kuvaajaksi, neuvonantajaksi, palkkaajaksi, lenkittäjäksi ja seuraksi 😂 Ja ihan parasta että oli, panikoin kotona, sain vielä migreenin ja kävin jotain omituista kamppailua pääni sisällä että lähdenkö vai en 🤣🤣 Mutta lähdin, pää ei toiminut juuri ollenkaan, meidän vuorokin tuli tosi nopeasti vaikka oltiin loppupäässä. Yhtään en osannut aavistaa että toimiiko meidän yhteistyö Saran kanssa oudossa paikassa ja sellaisissa paikoissa tökki mitä en yhtään odottanut. Kaikki missä piti kiertää minun ympäri meni metsään ja niitä oli useampi 😅 Vasemmalle ja oikealle kääntymiset meni ihan ok mutta lähes kaikissa tehtävissä oli häikkää, heittelin remmin maahan ja uusin vaan yhden kun en tajunnut mitään 😆 Muistan miettineeni että miten kauan se rata kestää, loppua näy missään 😂 Sara oli reipas, siitä jäi hyvä mieli eikä lopulta kaiken säätämisen jälkeen jääty kun pisteen päähän hyväksytystä tuloksesta. Sara haisteli yhden tötsän, sen jos olisi jättänyt tekemättä ni oltais saatu 70 pojoo 🤣🤣 Laittelen ratakuvat ym tähän myös niin helpompi hahmottaa 😅
 
Toisista kisoista ei ole aikaa kun viikko, ne oli maanantai-iltana Porvoossa jonne Heidi lähti vuorostaan tueksi, seuraksi ja kuvaajaksi. Sinne löytäminen oli jo pelkästään haaste kun pimeydessä köröteltiin eikä tunnettu paikkoja siellä. Navigaattori oli äänettömällä ja jossain vaiheessa kuului kun sanoi "en tiedä mitä pitäisi tehdä" 🤣🤣 Tuli äärettömän luottavainen mieli tästä 😅 Ehdin muutaman mutkan jälkeen juuri ja juuri ilmottautumaan, siinä selvisi että meidän vuoro oli toisena 😨 Teki mieli juosta kotiin mutta yritin päästä tilanteen herraksi 😄 Kävin Saran kanssa lenkillä ennen rataantutustumista ja pitikin jo heti sen jälkeen valmistautua suoritukseen. Paniikki iski Lähtö-kyltillä vaikka muuten olin ihan tyynisti 😄 Miksi pitää jännittää?? Turhaa ja tyhmää....

Mutta se meni paremmin kun eka kerta. Sara oli paremmin kuulolla eikä hortoillut sinne ja tänne, eikä edes haistellut mitään 😄 Hihna ei kiristynyt kertaakaan, mutta heittelin sitä taas 🤣 Alkurata oli aika helppo mutta sitten alkoi ongelmat, 270 asteinen käännös vasemmalle meni ihan hassusti vaikka yleensä onnistuu. Ympärikierrot meni sen sijaan tosi hyvin, mutta istuminen tuotti ongelmia 😅 Yhdellä kyltillä jouduin melkein huutamaan jotta istahtaisi, Sara tuijotti vaan seisten onnellisena, ihan kun ei olisi yhtään kuunnellut 🤣 mutta kyltti missä piti seistä niin onnistui hyvin 😂 Omien mokien jälkeen saatiin hyväksytty tulos 78 pisteellä 🤩 Tammikuussa päästään metsästämään RTK1, tänä vuonna ei enää ole lähellä kisoja 😊 
 

Tulipas tekstiä pelkästä rallista, ne joita ei kiinnosta niin ei varmaan tule luettua tänne asti 😁

Rauhallista itsenäisyyspäivää ❤ toivottavasti ei mene kuukautta seuraavaan tarinointiin 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti