perjantai 5. marraskuuta 2021

Tämän hetken kuulumisia

Joka päivä mietin että tänään kirjoitan blogia ja sitten nukkumaanmennessä hoksaan että enpäs ehtinytkään 😂 Miten päivät meneekin näin vauhdilla ettei ehdi tai jaksa asettua hetkeksi aloilleen 😅

Lokakuu meni tosi vauhdilla, olin yllättynyt etten ehtinyt edes ajatella miten kurja kuukausi se on kun olikin jo ohitse. Ei tämä marraskuukaan tosin ole ollut sen parempi, ainakaan säiden puolesta 😅

Iinalla oli elämänsä ekat kaverisynttärit viime sunnuntaina, Saran kuvausten jälkeen melkein heti suunnattiin sinne. Onneksi tiesin entuudestaan muutaman äidin 😂 Nykyään en osaa oikein jännittää mitään, menen vaan mukaan pällistelemään 😄 Paikoitellen oli draamaa kun aina joku jäi ulkopuoliseksi, enimmäkseen tais Iinalle näitä tunteita tulla 😄 Ekan kerran kun menivät pöytään niin Iina ei päässyt sankarin viereen jäätelölle, oli ensin jäämässä kokonaan pois pöydästä mutta heltyi lopulta 😂 Seuraavan kerran diskohuoneessa muutama tyttö juoksi ympyrää niin Iina ei meinannut millään päästä mukaan siihenkään ja viimeinen oli kun karkkeja piilotettiin niin muut olivat jo löytäneet omansa kun Iina havahtui itkemään ettei hän saanut ollenkaan ❤❤ Niin herkkä rakas, tunnen niin tuon tuskan kun itse vähän samantyyppinen olen 😅

Onneksi on ystäviä kenen kanssa tytöt voi viettää aikaa, Iina ei nyt ole lähemmäs kahteen kuukauteen nähnyt isäänsä. Hän veti kamalat koiskeet yhdestä blogitekstistä, uhkasi nostaa syytteet eikä halunnut enää nähdä minua. Hän ilmoitti että Iina kulkee tästedes hoitajien kautta pe-ma mutta kieltäydyin koska Iinalle se ei olisi ollut hyvä ratkaisu. Jos ei kykene olemaan aikuinen ja tuomaan Iinaa tänne niinkuin tähänkin asti niin ei sitä lapselle kosteta. Luulin että asia oli ok mutta laittoikin estot päälle, saatesanoin ettei halua enää nähdä meitä ja että olen syypää tähän kaikkeen. Soitin kahdesti lastenvalvojalle ja kerroin meidän tilanteesta, meille varattiin aika sinne jonka piti olla eilen mutta ex perui sen ja sain siitä tiistaina valvojilta viestin. Uusi aika on varattu, katsotaan tuleeko sinnekään. 

Essin kanssa keskusteltiin tästä närää aiheuttaneesta tekstistä eikä hänkään nyt ihan päässyt kärryille että miten semmosesta voidaan syyte nostaa. Olen kaikki kirjoittanut niin ettei ole nimiä eikä kuvia ym ettei voisi sen perusteella tunnistaa. Toki ne ketkä tuntee niin tietää mutta silloin tietää muutakin, avoimesti olen aina kertonut omista tuntemuksista ja mitä on tapahtunut milloinkin. Koen että minulla on oikeus kertoa elämästäni ja niistä huonoistakin jutuista kunhan en muista puhu pahaa tai valehtele. Monesti somessa törmään teksteihin esimerkiksi väkivaltaisista parisuhteista lähteneiltä, kyllä hekin kertovat kokemuksistaan ja pitääkin pystyä kertomaan ilman pelkoa siitä että ex saattaa vetää herneen nenään. Jos ei mistään saisi puhua niin huonosti olisi asiat.

Iina ei onneksi ikävöi, viimeksi eilen iloitsi että saa olla meidän kanssa kotona 😍😍 Vähän itsekkäästi olen jopa pienesti helpottunut ettei Iina nyt käy isällään koska en ikinä saanut tietää mitä touhusivat eikä hän myöskään minulta ikinä kysellyt että miten Iinalla menee. Ehkä tauko ja selvät sopimukset tekee hyvää 😊 Olin valmis lisäämäänkin heidän tapaamisiaan mutta en tiedä enää että onko se tarpeellista, ex ei ainakaan ikinä ehdottanut mitään ylimääräisiä illanviettoja. Ja aina piti suunnitella menoja sen mukaan että miten Iina on kotona, nyt pystyy joka viikonloppu käymään jossain niin että Iinakin pääsee mukaan 😊 Isänpäivän lähestyessä sanoin kyllä Iinalle että saa tehdä kortin isälleen jos haluaa mutta pakko ei ole, isä saa ne sitten joskus jos haluaa 🤔 
Saan varmaan lokaa tästäkin kirjoituksesta mutta ei voi mitään, sellaista se elämä on 😅

Hyvää viikonloppua ❤ ja Pyhäinpäivää 🕯

13 kommenttia:

  1. Toivottavasti olet aivan h#lkkarin ylpeä itsestäs! Vääristelet ja jauhat täyttä kuraa tänne. Kannattaa nyt kattoo ite sinne peiliin ja antaa isän nähdä omaa tyttöään, sekä lopettaa toi turha asioitten vääristely täältä pois.

    Eli suoraan sanottuna: ota se pää sieltä omasta hanurista pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Haluatko kertoa että mitä valehtelen ja vääristelen? Ja mistä lähtien en ole antanut isän nähdä tyttöään? Olen ollut estoilla kuukauden ja yrittänyt sopia tätä lastenvalvojan kautta. Mutta annat sen kuvan että tiedät paremmin vaikken tunne sinua niin kerro ihmeessä 😊

      Poista
    2. Kerro ihmeessä miksi sitten isän tarvisi sinulle mitään luentoa pitää mitä tekee tyttärensä kanssa yms? Jos ihan tarkkoja ollaan, niin isällä on yhtälailla oikeus nähä ja pitää tyttöä... ilman että niissä olisi mitään sen ihmeellisempää.

      Tässä nyt vaikuttaa hankavaan se ettei tämä sovi teikäläiselle ollenkaa.

      Poista
    3. Mitä luentoa? Tottakai saa nähdä ja pitää, vieläkin ihmettelen että kuka sen on kieltänyt? Asioista pitäisi vaan pystyä sopimaan ja puhumaan, Iinalla on paljon omia juttuja mitä olisi kiva jakaa 😊 Mutta yhteydenpito on ilmeisesti sun toimesta kielletty niin en edes viitti mitään kertoilla enää 😅 ihan ku isällä oleminen olisi jotenki salaista, mun mielestä ei ole mutta se on vaan mun mielipide. Ehkä sinne peiliin kannattaisi katsoa sinunkin ja antaa tosiaan tyttären ja isän olla rauhassa, ei sun tarvii puuttua siihen ollenkaan 😄 Ei oo sun asia määräillä että mitä kerrotaan ja mitä ei...

      Poista
    4. Oot kyllä mestari kääntämään asiat aivan pois itsestäs! Minun osuus isän ja iinan suhteessa on pieni. Pitänyt heidän puolia ja tukenut. Exäsi teki selväksi ettei hänellä ole SINULLE mitään ylimäärästä asiaa ja oot vaan jatkanut tota suun soittamista nää viimeset 4-vuotta. Tarvisi olla niin ja niin. Aina on täällä jotain väärin tai mielessä, usko pois, kyllä nää rassaa ihan yhtälaillä exääsi ja meidän välejä... Mutta eihän se siellä kiinnosta, pelataan sitten tytön kustannuksella ja keksitään sen varjolla kaikkee kivaa. Usko pois meilläkin on täällä lapsia ja tiedetään miten niitä kasvatetaan!

      Poista
  2. Ps: tekstistä saa sen käsityksen, että nautit siitä ettei tyttö nää omaa isäänsä + jos ex ei halua nähdä sinua, niin se ei tarkoita että on hylännyt oman tyttärensä. Eikä sinun tarvitse olla tietoinen mitä tekevät omalla isäajallaa! Tuntuu ettet ole päässyt yli exästäsi ja tunget ja kerjäät riitaa hänen kanssa kokoajan. Anna tytön rakentaa suhdetta isänsä kanssa ja lopeta se ittes työntäminen sinne!!! Eli jätä rauhaan, josset ymmärrä suomea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautinto ja helpotus ei varsinaisesti ole synonyymejä. Helpottunut siksi että tämä meni yhtäkkiä oudoksi, niin kiva että on tämä tauko tässä nyt. Mitä tarkoittaa tuo "ittes työntäminen sinne"? Kuulostaa vähän harhaiselta mun korvaan 😄 En tiedä hoksaatko miten oudolta kuulostat, ihan kun olisi vähän liian mustasukkainen emäntä asialla feikkiprofiilin takaa 😁 Mutta varmaan tarkennat juttujasi kun kerran aloit viestiä paukuttamaankin 🙂

      Poista
    2. Eipä onneksi tarvii alentuu niin alas, et olisis mustasukkainen. Tosiaan teksteillä ja puheilla on kääntöpuolensa... Avautu se sulle miten hyvänsä!

      Ja vaikka olisinkin tämän exäsi nykyinen, niin tuo (kaikki) teksti hänestä on vääristeltyä. En tiedä teidän menneisyyttä, mutta käännät sydämmellisestä ihmisestä hirviön ja kiillotat vaan omaa kilpeäsi ja diaknosoit muita!
      Ootko missään tekstissäsi muistanut mainita kun tytöt otettiin huostaan,sekä kun ei oma nuppi meinannut kestää ja olit "kuulema" kehunut jossain mammakerhossa juoneesi lasten ollessa kotona. Saati sekoillut sukkasillaan pihalla... Tai kuinka nykyinen suhteesi toimii... Suurin osa teksteistä keskittyy exäsi vatvomiseen ja kuinka kurjaa elämä oli silloin, tuskin kuuluu tähän päivään enään... Keskity nykyiseen ja jätä menneisyys oksentamatta nettiin.

      Poista
  3. Ehkä sun ei sit kannata väittää että vääristelen jos et edes tiedä mitään 😂😂 en mä kenestäkään hirviötä maalaile enkä ole itseäni kiillottanut. Olen tänne suht järjestyksessä elämästäni kertoillut, en vaan ole ehtinyt kaikkea laittaa. Välillä nykyhetkeä ja välillä menneitä. Olen suhteestanikin nykyiseen puhunut ja noi lasujutut tulee kun ehdin 😄 Ei se ole mikään salaisuus että sain burnoutin 😊 Kyllä varmaan muutkin ottanut alkoholia lasten ollessa kotona, annat ehkä tahallaan sen vaikutelman että ollaan oltu keskenään 😂 mutta kaikilla on ongelmansa, itse haluan niitä kertoa näin, josko joku toinen saisi tsemppiä niistä. Vaikeasta lapsuudesta esim voi selvitä ja huonoista suhteista on mahdollista päästä eteenpäin. Lastensuojelu ei ole mörkö vaikka omalle kohdalle osui vaikea henkilö, ja toki hyviäkin jotka auttoivat 😊 Jos ja kun sua mun elämä noin paljon kiinnostaa ni tuossa sivussa on palkki mistä voi liittyä lukijaksi 😊

    VastaaPoista
  4. No nythän tuo on ajan tasalla, niin sinun ei enään tarvitse tänne kirjoittaa exästäsi, iinan ja isänsä suhteesta tai nykyisestä suhteestaan yms. yhtikäs mitään!

    Tätä olemme jo moneen kertaan pyytäneet, mutta ei tunnu menevän tajuntaan. Kiitos ja näkemiin💁‍♀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertoilen tänne jatkossakin omasta elämästäni, olethan itsekin kertonut avoimesti omista mielipiteistäsi jo viiden viestin verran ja onko sen joku kieltänyt?? Ei tietääkseni. Ihan turha komennella 😄 Olen sanonut että kerron omista kokemuksista ja miten olen ne käsitellyt ja siitä saan sanomista, itse väität että valehtelen ja haukun ja mitä kaikkea olikaan 🤔 Ihan yhtälailla tostakin voisi suuttua ja nostaa syytteet vai miten se nyt menikään 😂😂

      Poista
  5. Kuule kerro vapaasti, mutta siihen et tarvitse aihetta enää "Meidän perheestä, exästäsi tai hänen ja lapsensa suhteesta"

    Vian ei tarvitse näköjään suuri olla kun se on korvien välissä. (VAIYMMÄRRYKSESSÄ VIKA🤷‍♀️)

    Ja tässä tuli sitä lokaa niskaa, mitä kerjäsitkin tuolla lopussa.

    (meilläkin on oikeus avata tänne mielipiteemme ja oikeestaan voitas exäsi kanssa tehä oma blogi missä puidaan teidän menneisyyttä ja suhdetta yms.)

    Voit sitten varautua siihen että kommentti ja nimenomaan korjaus tulee tänne kanavalle jokaiseen tämän päivän ja tuleviin postaukseen.(Liittyen siis exäsi ja hänen asioihin)

    Kannattas ajatella myös se, että kaikki mitä toisesta kirjoitat (oli hänen nimellä tai ei tai häneen kohdistuva teksti on loukkaus ja jää nettii pysyvästi)

    Naura vapaasti tai nosta syyte, what ever.
    Voitte keskenänne siellä oman rytmirymän kanssa päivitellä exäsi asioita ja perhe elämää.(MUTTA NETTIIN NIITÄ EI TARVITSE TUODA JATKOSSA)








    VastaaPoista
  6. JA JOS OLISIT AJOISSA LOPETTANUT KAIKEN TÄMÄN MITÄ ON PYYDETTY (niin nyt täällä kuin puhelimella), NIIN MEIDÄN EI TARVISI KÄYDÄ NÄITÄ KESKUSTELUJA. EXÄSI ON TIETOINEN KAIKESTA MITÄ OLEN TÄNNE KIRJOITTANUT, MUTTA NYT TÄMÄ VIIMEINEN POSTAUS POLTTI (Molempien) PINNAN TOTAALLISESTI!


    Voidaan antaa p#aska kuva nyt itsestämme, mutta nyt tää leikki saa loppua. 4-vuotta ollaa tässä eletty hiljallee puuttumatta mihinkään oikkuihin, mutta sitten kun avataan näemme meijän puolelta suu, niin kamalia ihmisiä ja kuinka kehdataan puhua noin.

    Me ei edelleenkään haluta mitään pahaa kellekkään, mutta niin kauan kun näen toisen osapuolen kärsivän tilanteesta, niin tuen kyllä ja puolustan.

    Kannattaa asettua lukijan rooliin ja kattoo noi omat tekstit läpi ja miettiä asia omalle kohdalle.

    VastaaPoista