Ensimmäinen raskaus ja Iinan syntymä

Palataan vähän ajassa taaksepäin. Nykyhetkessä ei ole tapahtunut ihmeitä niin voi vähän kertoa mitä on joskus ollut ja miten ollaan päädytty tähän missä ollaan nyt. 

Oltiin oltu Iinan isän kanssa yhdessä jo kymmenen vuotta kun aloin haaveilla lapsesta. Yhden kerran aiemmin olin tehnyt raskaustestin, salaa toivoen olevani raskaana mutta samalla tietäen että isä ei sitä kestäisi. Meni tosiaan tuo kymmenen vuotta ennen kuin asiasta pystyi puhumaan ilman kamalaa jännitettä ja pelkoa riidasta. Exä oli ihan lapsi itsekin kun tavattiin (20v) ja itse hurjat 21v 😂😂 Hän ei tykännyt mistään. Minulla oli kissoja joita ei voinut sietää, tai niiden karvoja. Aina oli eri vaatteet päällä että pystyi istua sohvalla. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi tuossa kohtaa jo voinut sanoa heippa 😂 Niistä kissoista luovuttiin pitkän väännön jälkeen....

Hän asui Kuopiossa ja minä Kouvolassa, noin puolen vuoden seurustelun jälkeen muutin hänen luo. Meillä oli pääosin ihan älyttömän kivaa, reissattiin paljon, kierrettiin festareita ja pelattiin wowia 😍 Joskus tulee vieläkin tosi vahva kaipuu noihin aikoihin. 

Mutta eläimistä riideltiin. Halusin koiran mutta hän sanoi olevansa allerginen, se osottautui myöhemmin valheeksi. Ostin sitten kolme rottaa jotka olivat onneksi tervetulleita, loppuun asti meillä asuivat. Ex hankki jossain välissä itselleen leopardigekon mutta se sairastui johonkin ja kuoli. Muistan vaan että sen kanssa juostiin lääkärissä mutten muista mikä sillä oli..

Vuosien saatossa mieheni aikuistui hiljalleen, ostettiin oma talo ja toin Jokimaan löytöeläintalolta töitä kotiin eikä se enää saanut exääni ahdistumaan. Yksi kissa oli niin sydänten murskaaja että tiedän exäni edelleen sitä muistelevan 💗 Oli marsuja, aika monta rottaa, kissoja, koiria. 

Sitten aloin ihan tosissani puhua että lapsi olisi tervetullut. Lähentelin jo 30 vuotta ja kaipuu vauvaan oli aika kova. Siitä sitten väännettiin ja loppujen lopuksi ex asiaa mietittyään oli myös sitä mieltä että lapsi saa tulla. Ilmeisesti oli enemmän minun mieliksi suostunut kun omasta tahdosta, sekin selvisi vasta lapsen synnyttyä. 

Vajaa vuosi meni ennenkuin tärppäsi, joka päivä melkein luin vauvafoorumeilta raskausoireista ja kuvittelin että itselläni on sitä ja tätä muttei ikinä ollut mitään. En muista oliko silloin varsinaisia oireita kun testin tein ja olikin plussa 💗 Sitä oli vaikea uskoa todeksi kun niin pitkään yritettiin ja se oli jo aidosti pelkkää yrittämistä, ei kummallakaan tehnyt mieli mitään enää 😂😂

Raskaus tuntui pitkältä kun ei ollut muuta mielessä. Olin pääosin kotona, välillä tein töitä löytiksellä. Alkuun oli huono olo mutten oksentanut, lopussa alkoi säryt enkä kyennyt kunnolla kävelemään. Kaikkineen ihan kamalaa 😂 Pokemon go oli juuri julkaistu ja käytiin sitä pelaamassa, loppua kohden ei liikkuminen oikein sujunut niin ei tullut pelattuakaan enää mutta se oli ihana yhteinen harrastus 😍

Ex oli minun mukana jokaisella neuvolakäynnillä ja ultrissa ja muutenkin tehtiin paljon yhdessä ja se tuntui hyvältä. Raskausaika oli meidän suhteen parasta aikaa, henkisesti nautin tosi paljon vaikka fyysisesti oli hankalaa. Valmistauduttiin hiljalleen ja mietittiin nimeä. Kaikki oli täydellistä 💗💗

Kirsikkana kakun päälle mentiin vielä maistraatissa naimisiinkin. Iinan laskettu aika oli 27.7 ja meidän hääpäivä 7.7. Exän vanhemmat oli todistajina ja otin exän sukunimenkin omani perään. Muistan edelleen miten onnellinen olin, kaikki oli niin kohdillaan. 

Mutta sitten synnytys lähestyi, laskettu tuli ja meni. Yritin saada käynnistymään leikkaamalla nurmikkoa ja maalaamalla aitaa. Kävin jopa koirien kanssa pyöräilemässä, ainoa mihin se vaikutti niin suolen toimintaan 😂😂😂 Exäkin vielä ehti kaatua pyöränsä kanssa jonain iltana niin sen takia piti lähteä päivystykseenkin. Eikä tapahtunut mitään omalla kohdalla....

Mentiin kaksi viikkoa yli kunnes sitten käynnistettiin. Siinä jo huomasin exällä vähän hankaluuksia, ei oikein ollut tukena vaikka oli paikalla 😑 Minulle laitettiin ballongi 10.8. aamulla ja muistan kun tärisin siinä pöydällä, hoitajat piteli jaloista kiinni ja tsemppasi niin ex istui huoneen toisella puolen tuijotellen milloin minnekin. Se oli ilkeä operaatio kun ei meinannut onnistua ensin ja tuki olisi ollut tervetullutta.

Ballongin kanssa päästiin kotiin, sairaalan käytävillä supisteli jonkun verran ja kotonakin mutta ne loppuivat yöllä itsekseen eikä taaskaan tapahtunut yhtään mitään. Mentiin seuraavana aamuna takaisin sairaalaan ja ballongi poistettiin. Minut laitettiin oksitosiinitippaan jolla synnytys yritettiin käynnistää eikä pääsyä kotiin enää ollut koska kaksi viikkoa oltiin jo yliajalla ja vauvan oli aika syntyä. Hän ei vaan todellakaan halunnut ulos yksiöstään 😂😂😂😍 

Teennäiset supistukset olivat kipeitä, päivän niitä veivattiin isommalle ja taas pienemmälle. Meitä vahdittiin tosi tarkkaan enkä päässyt edes vessaan enää letkujen kanssa. Ex katseli telkkarista yleisurheilua ja seuraavana yönä valitti ettei saa yhtään nukuttua. Minulle laitettiin epiduraali jossain vaiheessa ja yötä vasten tiputus lopetettiin jotta saisin nukuttua. Sitten alkoikin aidot supistukset joiden päätteeksi Iina syntyi lauantaiaamuna 💗💗 

Itse synnytys meni hyvin eikä ponnistuvaihe kestänyt kun kuusi minuuttia. Helpoin osuus mielestäni, ilokaasua käytin koko ajan ja se oli kivaa 😂 Ongelmia tuli lisää kun repesin väärään suuntaan, hoitaja yritti itse sitä paikata muttei onnistunut. Hän painoi hätänappulaa jolloin huoneeseen tulvi porukkaa ainakin kymmenkunta. Lääkäreitä ja hoitajia suhasi joka suuntaan ja tilattiin verta ja minua paikattiin kiireesti. Muistan kun jouduin Iinan antamaan heikon olon takia exän syliin ja katselin heitä kun istuivat vieressäni. Ex tuijotti taas jonnekin kaukaisuuteen. Minulla meinasi tajusi lähteä, hoitajat kehottivat vaan kovasti pysymään hereillä, yhtäkkiä minussa oli monta tippaa kiinni enkä tiennyt että mitä tapahtuu. Sain verta ja antibioottia. Sama lääkäri oli mukana monta päivää ja se oli ihanaa, koko henkilökunta oli ihana 💗 Muistan vielä kun heidän vuoron vaihtuessa aamulla Iinan pää jo näkyi kun aamuhoitaja tuli huoneeseen ja hänellä tuli kiire laittaa tavarat valmiiksi. Pyysikin että en vielä ponnistaisi 😂😂 

Tietojen mukaan olin menettänyt verta useamman litran ja hemoglobiini romahti. Tikkien laitto kesti useamman tunnin ja olin monta päivää ihan vetelä. Onneksi saatiin perhehuone ja exän oli pakko auttaa vauvan kanssa kun en pysynyt kunnolla jalkeilla. Viisi päivää oltiin sairaalassa ennen kun meidät uskallettiin kotiuttaa 💗💗

Tuosta jäi traumat pitkäksi aikaa. Muistan kun ex istui huoneen vessassa itkemässä äidilleen ettei pysty tähän eikä olisi ilmeisesti koko lasta edes halunnut. Minä avuttoman kuuntelin hänen valituksiaan monen päivän synnyttämisen jälkeen, unesta tietoakaan. Toivoin että kotona asiat olisi muuttunut parempaan mutta koska hän on ex niin eihän se miksikään muuttunut vaikka pitkään yritin ymmärtää häntä. Ja samalla yritin ymmärtää myös itseäni, koko elämä oli muuttunut ihan kertaheitolla.

Meidän hääpäivältä, huomaan vaan aina tuon hölmistyneen naulakon mun pään vieressä 😂

pieni söpöläinen 💗💗💗