maanantai 25. lokakuuta 2021

Sara

Oli aika jännää olla sisänäyttelyssä. Se tunnelma on niin erilainen, tiivis tila jossa parisenkymmentä kehää vieri vieressä. Joka suunnasta tulee koiraa haistelemaan, eikä eteneminen ole helppoa jos omakin jää joka paikkaan notkumaan. Sara on onneksi helppo napata syliin 😂

Aamulla panikoin jo pelkkää ajamista sinne paikalle, oli vähän satanut lunta ja tiet tuntui jäiseltä. Onneksi on hyvä auto joka ei pienestä hätkähdä, hyvin pääsin perille ja mahduin parkkiinkin ihan kivasti. Kello oli hitusen liikaa muttei sekään loppujen lopuksi haitannut kun ei ne kehät alkaneet ihan tasan silloin kun olisi ehkä pitänyt 😅

Kiva oli pällistellä muita ja samalla miettiä että kuinkahan meidän käy, onneksi hoksasin käyttää Saran vielä jännityslenkillä niin ei vessahätä yllättänyt missään vaiheessa eli selvittiin ilman yhtään merkkailua, se oli meille jo voitto itsessään 😂😂

Kehässä oli paljon levottomampi mitä ulkonäyttelyissä, yleensä pönöttää paikallaan mutta nyt pyöri ja pyllähteli tämän tästä. Pöydälläkin steppaili mutta antoi hienosti käsitellä 😍 Ehkä oli liian hyvässä muistissa lauantainen trimmaus ja pöydällä oleminen. Sielläkin meinasi tanssahdella pikkasen 😅

Juokseminen onnistui myös, en jäänyt haaveilemaan mitään vaan mentiin reippaasti, Sara alkuun loikkasi kun innostuin muutaman juoksuaskeleen ottamaan mutta muuten mentiin nätisti ravia, loppuseisotus oli myös kunnon hyörimistä mutten usko että vaikutti lopputulokseen mitään 😂😂

Tuloksena oli siis AVO EH mutta arvostelu oli monenkin mielestä parempi kuin joillain ERIn saaneilla, ja se on tosi hyvä vaikka olisihan se ERI ja muut hienoudet ollut enemmän kun tervetulleita 😂

Tuomarina Susanna Uusitupa-Kärppä.

"2v kaunislinjainen narttu, jolla riittävä pään pituus. Oikeat pään linjat. Hieman leveälle asettuneet korvat. Kokoonsa nähden kaula voisi olla pidempi. Hyvä selkä. Tasapainoiset kulmaukset. Melko runsas ja pöyheä karvapeite. Reipas liikkuja, jonka liikkeet tulisivat stabiloitua. Erinomainen käytös."


Sara olikin harva sheltti tuolla jolla oli karvaa, enimmäkseen oli nakuja liikenteessä mutta niistä tuomari tykkäsikin 😅 Meidän luokassa oli 15 narttua joista kymmenen sai paremman kun me eikä yhdelläkään ollut omasta vinkkelistä katsottuna täyteläistä karvaa 😂😂

Mutta ei me lannistuta, vielä on kokematta vuoden näyttelykohokohta eli Helsingin Voittaja 2021 jonne tänään Saran ilmoitin 😍 Siellä on toisena päivänä jenkkituomari joka luultavasti ymmärtää meidän tytön kauneuden kun on sitä linjaa isässään 💗 Sitten katsotaan sen jälkeen että mennäänkö vielä vai ei, onneksi Sara enimmäkseen nauttii liikuskella ja touhuta niin ei stressaa turhan paljoa noita tilanteita. Jos olisi kamalaa niin ei me sitten mentäisi mihinkään.

Ensi kuussa vihdoin alkaa meidän rally-tokokurssi. Katsotaan mitä siellä opitaan ja ekat kisat on aikomus käydä kokeilemassa Kouvolassa 13.11. 😍 Toivottavasti tykätään ja onnistutaan, ehditään vielä hyvin treenailla ja hioa itsemme kisakuntoon. Kasvattaja kävi tänään Saran hieromassa, se jos mikä teki tytsylle hyvää, oli ihan jumissa 😅 Ja oli ansaittu vapaa kaikesta muusta, sai vaan nautiskella, huomenna Essin kanssa taas treenikentälle 😎


1 kommentti: