perjantai 30. heinäkuuta 2021

Yli-Marola yhdistettynä pomppulinnoihin

 Menipäs päivä vauhdilla, puoli yhden aikaan sain köörin pakattua autoon ja tavattiin kaveri lapsineen heti perillä perhepuiston parkkipaikalla. Käveltiin siitä Yli-Marolaan, vähän oli haastavaa kun Iinaa kiukutti koko matkan. Kaveri sanoi nähneensä pomppulinnoja matkalla ja niistä tuli Iinalle päähänpinttymä ja koko Marolan kierroksen hoki että haluaa sinne mieluummin eikä mitään mälsiä eläimiä 😂😂😂

Lumilla vähän erikoinen hattuvalinta 😂

aamulla ehdittiin trampalla nukkua 😂
 

Kierrettiin sinnikkäästi loppuun, Iinan mieli koheni hissuksiin ja pian juoksikin siellä jo naureskellen ympäriinsä. Molempiin suuntiin kävellessä sadekuurot piiskasi mutta loppui aina suht nopeasti. Jatkuvasti sai pukea ja riisua itseään tai lapsia kun ei mikään vaatetus tuntunut sopivan. Ensin satoi ja tuuli, sitten yhtäkkiä paistoi aurinko ja oli lämmin 😂💨💦💥 Silti ehdin räpsiä taas jokusen kuvan, tyttöjen kaverit Kiira ja Iiris ovat myös menossa mukana 💗



vaihtoi hattunsa onneksi 😂


Kiira ja Lumi

tosi laadukas kuva 😂😂 en vaan tiennyt että tuolla on koiriakin



Iina ihan pähkinöinä kanoista ja kukoista



Iiris ja Lumi

Iina ei suostunut kuvaan 😂
 

Pomppulinnat oli menestys, alkuun tyttöjä jännitti mutta äkkiä innostuivat ja siellä vietettiin tovi jos toinenkin. Oli ihana seurata tytsyjen riemua 😍 Pidettiin evästauko perhepuiston puolella, mentiin vielä takasin pomputtelemaan ja vasta joskus viiden aikaan saatiin kööri liikkeelle. Mentiin jätskille ja vielä puiston puolelle kiipeilemään kunnes kaatosade pysäytti koko lystin. Kastuttiin vähän kun lähdettiin autolle, mutta kivaa oli. Ihanaa kun tytöillä on ystäviä 😍😍

Koiran sisäänkäynti

koiran takapuoli 😂

iso liukumäki







 

Nämä pomppulinnat ovat siis joku tämän viikonlopun juttu jäähallin pihassa eikä maksanut senttiäkään. Kannattaa käydä jos olette Lahden seudulla ja sää sallii 😊 Oli siellä muutakin puuhaa mutta ne jäi meiltä vähän vähiin 😅

Kotona ollut aika rauhallisia tyttöjä, Lumi teki Iinalle hiushoitoa ja katselivat Franklinia. Iina on vaan pötkötellyt, Lumilla riittää virtaa aina vaan 💗😂



 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti