keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Kyläilemässä Vantaalla

lähtöhalit 💗

 Käytiin tiistaina koko kööri tyttöjen kummin luona Vantaalla. Ei olla vuoteen nähty koronan takia ja nyt sitten likat meuhkasi koko vuoden edestä, meinasi pöytää hajota ja tärykalvot räjähtää 😂😂 Katsottiin sitten lopulta parhaimmaksi lähteä lähipuistoon purkamaan energiaa, siellä sain itsekin vauhtia kun Sannan kanssa pyörittiin niissä vekottimissa 😂

 Ei olla ikinä oltu niin myöhään puistossa, lähdettiin vasta vähän vaille yhdeksän pois sieltä ja kotona oltiin puoli yhdeltätoista 😅 Onneksi on loma, hurjat nukkuivat aamulla jopa kahdeksaan 😂 

parveke oli jännä 😂😂




 
oli tosi iso puisto verrattuna meidän paikallisiin

💗
 

Oli ihana käydä, voisi joskus mennä kylään ilman lapsia, josko jutustelukin onnistuisi paremmin. Saatiin me onneksi muutamia hetkiä olla ihan rauhassakin niin päästiin höpöttelemäänkin 😊 Katsotaan koska nähdään taas, oli hetkittäin tunne ettei kutsua kylään ihan uudestaan heru 😂 Mutta mitään ei hajonnut vaikka jännitys oli läsnä sen suhteen vähän, sotkettiin hiukkasen ja metelöitiin paljon. Mikäs sen parempaa 😍

1 kommentti: