Iinan 4v neuvola

 Kirjoitin tämän tekstin jo kerran puhelimella mutta ei suostunut julkaisemaan ja lopulta koko teksti katosi pikseliavaruuteen 😅

Mutta tänään siis oli vihdoin Iinan 4-vuotis neuvola. Sitä jouduttiin kerran jo siirtämään flunssan takia ja nytkin oli siinä ja siinä että päästiin kun Iinallekin tuli lopulta korvatulehdus ja sai antibioottikuurin joka juuri eilen päättyi ja pääsi myös päiväkotiinkin.

Siellä tehtiin kaikenlaisia tehtäviä ilman minua. Jäin odotustilaan täyttämään omaa lomakettani sillä välin. Olivat piirtäneet kuvioita, rastin piirtäminen oli hankalaa ja siitä tuli plussa. Joku toinenkin kuva oli vaikea mutta muita haasteita ei ollut. Osasi kertoa kuvista kaiken mitä pyydettiin ja pallon heittelyt, hyppimiset sun muut meni ihan mutkitta. Pituutta oli 102 senttiä ja painoa 15,6kg 😍

Siinä mielessä hassu tilanne ettei tätä hoitanut meidän vakiohoitaja vaan ihan täysin uusi tyyppi joka ei meitä ole ikinä tavannut. Hän sitten kiinnitti huomiota Iinan puhetyyliin, itse en taas ole asiaa juurikaan miettinyt mutta on puhunut hetken vähän vauvatyyliin ihan vaan koska Lumin kanssa on tottunut siihen. Hoitaja kyselikin sitten että osaako Iina puhua kunnolla 😂😂 Iina on tosi taitava suustaan ja osaa kertoa hienosti ajatuksiaan mutta nyt se meinasi kaatua puhetyyliin koko homma 😅

Omasta lomakkeestani ilmeni joitain ongelmakohtia. Iinan syöminen kotona on aika haastavaa, yleensä julistaa jo ennen ruokaa että ei ole nälkä tai sitten alkaa vaatia jotain muuta itselleen. Lumilla alkaa näkyä jo vähän mallioppimista eikä meinaa hyväksyä ruokia mitä tarjotaan. Kaikessa on jotain vikaa, liikaa vihanneksia tai epämääräisiä juttuja mitä ei pysty sitten edes maistamaan. Päiväkodissa syö ilmeisesti ihan hyvin, muttei sielläkään mitään outoja ruokia syö. 

Toinen ongelma on Iinan ruutuaika. Varsinkin nyt kipeänä ollessa ja Samikin tehnyt etänä töitä niin helposti heillä päivä mennyt niin että ovat omilla ruuduillaan kunnes tulen töistä kotiin. Toki on lounaat ja päikkärit ja muut rytmit mutta se hereilläoloaika helposti heillä kääntyi tuohon ja Iina on aika ärhäkkä varsinkin jos puhelimen saa näppeihinsä. Telkkarista irtoaa silmät helpostikin ja leikkii välillä pitkään ettei edes katso mitä telkkarissa pyörii. Niin sitä pitää nyt ehdottomasti vähentää, onneksi on nyt parantunut ja päässyt tekemään enemmän omia juttuja. Tänäänkin oltiin pitkään ulkona leikkimässä samalla kun treenasin Saran kanssa 😍

Samin asperger ei hirveästi auta tuossa asiassa kun hänkin sinne puhelimeen katoaa jos se on vaan mahdollista eikä kukaan siitä ole valittamassa. Tähän meille tarjottiin keskusteluapua ja otin sen vastaan koska miksei, en vaan muista nyt tämän jengin nimeä enää. Soittelevat minulle joskus tässä lähiaikoina ja tulevat käymään sitten jossain vaiheessa. Onhan se kiva jos meille tulisi joku ulkopuolinen vähän vinkkaamaan että miten asperger saadaan paremmin sopimaan yhteen lasten kanssa ja läsnäolo ja kommunikointi onnistuisi helpommin. Sekä Samin innostus leikkiin olisi kiva saada paremmaksi, touhuaa pyydettäessä muttei itse ehdota sitä juuri koskaan. 

Minäkin nämä asiat tiedostan ja tunnistan mutta neuvolan hoitajakin sanoi ettei se ole minun taakkani yksin hoitaa, eihän se mitään hyödytäkkään jos alan tässä Samille paasaamaan. Aiheuttaa vaan turhaa kitkaa meidän välille. Kiitos mutta ei kiitos 😂😂

Luulen että muissakin lapsiperheissä kamppaillaan samojen asioiden parissa eikä olla mitenkään erilaisia sen suhteen. Itse puuhailen näiden kanssa niin paljon kun vaan jaksan ja ehdin, tehdään palapelejä, luetaan, tehdään kampauksia puolin ja toisin ja pihallakin kaikkea keksitään yhdessä. Eilen haravoin niin tytöt siinä innokkaana auttoivat 😂 Läsnäolo on itselle tosi tärkeää, vaikkei edes tekisi mitään kummallista, kunhan kuuntelee mitä lapsilla on asiaa. Joka päivä jutellaan ja joka päivä me jostain kinastellaan. Iina on vaan herkempi sen suhteen, jos jostain ärähdän niin menee kyllä hänellä todella tunteisiin ja itsellä omatunto kolkuttaa jonkun aikaa 😅

Päiväkodistakin tekivät Iinasta arvion neuvolaan vietäväksi ja siellä oli kehuja vaan miten hienosti osaa tehdä asioita ja kertoa mielipiteitä. Tietää miten ruokapöydässä käyttäydytään ja komentaa muita lapsia jos tarve vaatii 😂😂 Kaksi sivua pelkkää hyvää hänen taidoistaan, mikäs sen parempaa luettavaa minulle 😍 Ihan huipputyttö, en voisi olla hänestä enemmän ylpeä. Niin paljon kokenut pienessä iässä 💗 

katossa roikkuu Iinan hienoja askarteluja 😊

 

Esikoisen haastava vauva-aika

 Iinan vauvavuodesta päällimmäisenä jäi mieleen se että hän oli helppo vauva, itse taas esikoisen ollessa kyseessä niin hapuilin aika paljon. Varmaan moni voi tähän samaistua kun ei oikein mistään mitään tiedä ja jatkuvasti pelkäsi jotain. Samalla siinä yritin saada parisuhdetta toimimaan. 

Muistan kun jo parin päivän päästä kotiutumisesta soitettiin synnärille kun Iina kakkasi kokoaika 😂 Sitten hoksasin syöneeni aika tujua ruokaa niin tokihan se vaikutti. Eipä sitä tiennyt tai osannut ajatella että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pelkäsin myös että Iina nukkuessa unohtaa hengittää joten hankittiin kätkythälytin patjan alle, ei auttanut 😅 Pimeydessä tuijotin vaan sitä vilkkuvaa valoa peläten entistä enemmän. 

ihana kummikolmikko 💗💗💗

 

Exällä oli ongelmia nukkua meidän kanssa samassa huoneessa. Lopulta oli toisessa huoneessa ilmapatja jonne meni sitten kun ei mikään muu auttanut. Oli korvatulpat ja silmälaput mutta silti häiritsi vauvan hengittäminen ja liikkuminen. Iina nukkui paljon unipesässä meidän välissä tai enimmäkseen nukuttiin kahdestaan 💗 Iinalla kyllä oli alusta asti hyvä tuntuma pinnasänkyyn ja nukkui itse välillä omassa huoneessaan ja minulla oli itkuhälytin. Eipä tullut itsellä unista mitään kun havahduin kaikkeen ja pienimmästäkin äänestä menin katsomaan että onko hätä 😂 Oispa osannut rentoutua enemmän ja luottaa siihen että kaikki sujuu. 

Laitoksella oltiin jo tarkkailussa kun Iinan paino pääsi putoamaan liikaa, minulta ei tullut maitoa eikä sitä aluksi hoksattu ollenkaan. Kehotettiin vaan imettämään jatkuvasti eikä sekään alkuun lähtenyt sujumaan ja monen vaiheen jälkeen imetin vaan kaksi kuukautta. Maito vaan lakkasi tulemasta, onneksi Iina oli oppinut pullolle ja se sopi meille loistavasti että vaihdettiin korvikkeelle. Siihen loppui yöheräilytkin lähes kokonaan. Alkuun sitä maitoa siis tuli ihan hillittömästi, yöt oli kauheimpia kun paita oli märkä ja hikoilin vielä tosi paljon niin sai sängyn vuorata pyyhkeillä 😂😂

Synnytyksestä toipuminenkin oli hidasta, tikkejä oli virtsaputkessakin niin oli aika hankala tehdä oikeastaan mitään. Ensimmäiset kolme kuukautta olin kipeä mutta pyrin liikkumaan ja viikon vanhana Iina pääsi jo ensimmäiselle vaunulenkille koirien kanssa. Kesän vauvana oli etu ettei tarvinut pukea juuri mitään, enemmän sai kuumuutta pelätä. 

Iina nukkui paljon, milloin missäkin 😂💗💗

 

Parisuhde oli kriisissä synnäriltä lähtien, tuntui ettei mikään enää ollut luonnollista tai toinen ei nauttinut vauvasta. Perheen piti olla kasassa mutta se olikin mennyt hajalle. Ex ei selvästikkään viihtynyt meidän kanssa. Toki hoiti vauvaa, vaihtoi vaippoja, kylvetti ja sylitteli mutta ilo oli poissa. Kaikki tehtiin vaan koska pakko oli hoitaa. Päivät kului itsellä melkein pelkästään Iinan kanssa, en välillä tiennyt päiväkausiin että missä puhelimeni edes oli. Onneksi minulla oli juttuseuraa ystävistä ja nähtiinkin kummien kanssa melkein heti kun pääsin kotiin. Ja neuvolassa sai purkaa sydäntä. 

Pahimpia hetkiä oli kun ex saattoi lähteä viikoksikin pois kotoa ihan vaan koska ei viihtynyt. Se oli rankkaa, vieläkin nousee kyyneleet silmiin kun mietin että miten noin ihana asia kun vauva oli toiselle ihan maailmanloppu. Kehotin monesti menemään lääkäriin tai varaamaan aikaa psykologille mutta ei suostunut. Todennäköisimmin hänellä oli synnytyksen jälkeinen masennus mutta ei sitä varmuudella saatu ikinä selville. 

Ajan kuluessa loppui kaikki läheisyys enkä enää tuntenut exää kohtaan juuri mitään. Tapahtui sellaisiakin asioita mitkä omalta osaltani edesauttoi tunteiden katoamista. Kerran esimerkiksi ex piteli Iinaa sylissä ja hänellä oli käsi Iinan kasvojen päällä, ärähdin että mitä teet ja vastasi että yritti vain rauhoitella. Ei se siltä itsestä näyttänyt ja luottamus alkoi karisemaan oikein kunnolla. Toinen käännekohta oli kun istuin Iina sylissä sohvalla ja kinattiin jostain. Sohvalla ollut kahvikuppi kaatui ja jämät valui sohvalle, ex suuttui ja nyrkki pystyssä ärisi jotain. Säikähdin ja menin makuuhuoneeseen aikeissa soittaa apua mutta ex tuli perässä ja väänsi väkisin puhelimen kädestäni. Käsi oli kipeä monta päivää ja ex naureskeli että olinpas vahva kun ei meinannut saada luuria pois. Iina ihmetteli toisessa käsipuolessa maailman menoa. Silloin päätin että tämä riittää, en pysty enää olemaan suhteessa exäni kanssa.

Lisäksi oli paljon pieniä asioita mitkä kertoivat että ei suhteesta tule mitään. Ensimmäinen kauppareissukin meni pieleen kun Iina alkoi itkeä. Ex lähti pois kun ei voinut olla siellä enää meidän kanssa. Vaikea kuvailla sanoin että miltä se tuntuu kun jatkuvasti saat miettiä että koska toista alkaa ottaa päähän tai voidaanko edes lähteä mihinkään jos Iina alkaakin itkeä. Exälle Iinan itku oli ihan kamala paikka enkä itse tiennyt että miten voisi auttaa. Itsekin olisin välillä kaivannut auttavaa kättä vauvan kanssa ja toinen suurinpiirtein juoksee pakoon. Onneksi oli muita ihmisiä tukemassa kun ei isästä siihen ollut ensimmäiseen vuoteen. 

Oli itselläkin vaikeaa, Iinan syntymän myötä puhkesi jonkunlainen ahdistuneisuushäiriö enkä pystynyt kunnolla nukkumaan. Aloin ahdistua uutisista ihan kamalasti ja saatoin itkeä viikkokausia jonkun huonon uutisen takia ja niitä riitti. Ihan jatkuvasti kävi jotain pahaa ja olin tolaltani päivittäin. Muistan vieläkin todella tarkkaan niitä uutisia ja mikä laukaisi koko jutun ja Turussa oli se terrori-iskukin Iinan ollessa viikon vanha. Lapsia kuoli tiuhaan tahtiin onnettomuuksissa ja muistan kun ex itki sitä Porvoon tapausta missä isä murhasi lapsensa leikkikentällä. Sanoi ettei ikinä voisi tehdä mitään vastaavaa. Se oli raskasta, vauvan syntymän pitäisi olla maailman onnellisin tapahtuma mutta meille se oli uuvuttavaakin. Iina itsessään oli ihana mutta kaikki se muu tuli täytenä yllätyksenä eikä kukaan kertonut etukäteen että maailma ympärillä onkin ihan kauhea paikka. 

Kävin lääkärissä kertomassa tunteistani ja minulle määrättiin lääkkeitä ahdistukseen ja unettomuuteen. Ne auttoivat onneksi ja oloni hieman helpottui. Parisuhteelle se ei kuitenkaan tehnyt muutosta parempaan. Olin jo saanut asunnon kun ex vielä riehui jostain astianpesukoneesta ja itki kun muutetaan muualle. En tuntenut sääliä tai myötätuntoa, olin vaan tyytyväinen että oltiin pääsemässä pois. Joskus mietin että miten elämä olisi mennyt jos olisin jäänyt, oli yhteinen koti jossa tehty paljon remonttia ja sisustettu mieleiseksi. Nähty elämää yhdessä kymmenen vuotta ja se oli kaikki rikottu eikä paluuta enää ollut vaikken tietenkään päivääkään ole katunut sitä että Iina on olemassa. Hän on maailman ihanin tytär joka on sopeutunut eron myötä hyvin siihen ettei iskä ole joka hetki elämässä mukana. 

 

Tämä nyt vähän säröili joka suuntaan mutta pääosin saa varmaan kiinni siitä että miten meillä meni. Onneksi kuitenkin nautin myös äitinä olemisesta, vaikka olisin halunnut nauttia siitä paljon enemmänkin. Tuli vaan niin paljon uutta eteen etten ollut varautunut kaikkeen ja sen kyllä huomasin itsekin. Päällimmäinen tunne mitä muistan tuolta ajalta on levottomuus ja sellainen jatkuva hälytystila kun ei mihinkään voinut täysin luottaa. 

rakastan tätä kuvaa 😍