Äitinä olemisen haastavin kesä (2020) ja päätös muistelmille, vihdoin

 Jatkan nyt heti kun on tilaisuus, tämä paisuu kun pullataikina 😂😂

Mainitsin viime vuoden äitienpäivän osiossa että edellinen äitienpäivä ei mennyt ihan putkeen, lapset vietiin siis kaksi päivää äitienpäivän jälkeen toukokuussa 2020. Ja tästä koko jutusta mainittiin jo tahtomattani viime marraskuussa, kun sen kuukauden ainoa kirjoitelma aiheutti draamaa kommenttikenttään jossa minulle suht vieras henkilö otti tämän puheeksi. Se postaus onkin kerännyt urani enimmät lukijamäärät 😂 Kyllä aikomukseni oli kokoajan näistäkin asioista avautua koska rehellisyys ja elämän suuretkin alamäet on tärkeässä osassa ja näiden kokemusten ansiosta olen kuka olen tänään. Kaikki ei näistä tykkää avautua eikä tarvitse mutta minulle puhuminen ja kirjoittaminen on lääke ja keino eheytyä. Patominen ei sovi minulle yhtään, harmittaa etten jo tuohon aikaan kirjoittanut aktiivisesti vaikka blogi on ollut olemassa jo. Ehkä pelkäsin mitä ihmiset ajattelevat.

 

Heti seuraavana päivänä kun lapset olivat lähteneet päätin että muutan pois tästä remonttihelvetistä ja otan kaikkeen etäisyyttä. Sitä päätöstä lastensuojelun ihmiset ihmettelivät alkuun mutta myöhemmin sanoivat että olin ihan viisas ja aika jästipää kun sille päälle satuin 😂 Meillä kävi siis kylässä kaksi henkilöä, kutsutaan heitä vaikka A ja B. He raportoivat henkilölle joka päätti minun ja lasten elämästä, olkoon hän vaikka C. Koska muuten tämä olisi vaan sekavaa jorinaa ja lasun toistoa 😂😂

A ja B olivat mukavia, tykkäsin heistä, mutta C oli minua vastaan ihan alusta alkaen. Alkuun en saanut tavata tyttöjä pariin päivään vaikka toisin sanottiin. Suurin syy suostua tähän koko touhuun oli se että saan tavata tyttöjä kun haluan mutta heti seuraavana päivänä minulle kerrottiin ettei se mene niin. Heidän piti alkuun saada sopeutua sijoituspaikkaansa, mikä oli minulle kuitenkin ihan ok vaikka sydämeen sattui. Ja jos Iina oli menossa viikonlopuksi isälleen niin en saanut silloin nähdä häntä edes päivää ennen. 

Tapaamiset onneksi onnistui pääosin ihan kivuttomasti, käytiin heidän luona ja Lumi oli välillä meillä itsekseen jos Iina oli isällä ja sitten he olivat meillä molemmat. Sijoituspaikka kuskasi heitä edestakaisin ja juteltiin paljonkin siitä että miten ovat päätyneet lastensuojelun sijaisperheeksi. 

Nyt pakko tehdä sivukommentti tänne että seuraavana päivänä kun lapset olivat menneet ja oltiin itketty silmät päästä niin päädyimme myös ystäväni Sonjan kanssa parantamaan maailmaa ihan kahdestaan. Oltiin sovittu hänen kanssa treffit tuolle päivälle jo ajat sitten enkä kehdannut sen takia perua että lapset olivat poissa niin päädyttiin sitten vähän kupittelemaan 😂 Nukkumisen yhdistäminen pieneen hauskanpitoon oli oikeasti aika hyvä lääke vaikkei todellakaan ollut ensimmäisenä mielessä eikä alkoholi auta ongelmiin mutta se oli virkistävää. Sonja on ihana ihminen, kun luet tätä niin kiitos tuosta illasta, ja yöstä 😂💗💗 

Kaikki olisi varmasti mennyt kivasti ja kivuttomammin jos C ei olisi kiusannut minua. Aina kun soitti niin oli jotain valittamisen aihetta. Sanoi mm. että olen liian tunteellinen äidiksi. Elämän pitäisi olla lasten kanssa todella tasaista eikä itkua saisi näyttää. Sanoi myös että yksi lapsi olisi pitänyt riittää, oli virhe minulta tehdä toinenkin. Jankutti näitä samoja asioita myös Samille ja saikin hänet osittain aivopestyä ajattelemaan samaa, soittikin minulle ja kertoi että olivat C:n kanssa puhuneet että tunteilen liikaa. Sami on myöhemmin pahoitellut kyllä miljoonaan otteeseen että lähti mukaan tuohon eikä puolustanut minua ollenkaan 😌 

C käytti paljon värikynää (tai niin luulen) kun A ja B raportoivat hänelle. Esimerkiksi asuntoa etsiessä meni yksi näyttö pieleen kun välittäjä ei tullut ollenkaan ja olin kotona nyreissäni tästä. Myöhästyin vielä A ja B tapaamisesta, mutta istuin vaan lattialla ja rapsuttelin Saraa enkä muista että olisin mitenkään ollut sen oudompi kun muutenkaan, harmittelin vaan välittäjän käytöstä. Myöhemmin C raportoi että olin kiukutellut ja sekoillut monta päivää sen takia että en saanut asuntoa. Toinen hyvä esimerkki mistä vedin kyllä herneen nenään oli kun kerroin kotipalvelun työntekijälle että Iina on tosi huono syömään (on edelleen), niin C julisti etten anna lapsille ruokaa ollenkaan.Tai että jos en tee ruokaa niin lapset ei saa syödäkseen. Näin ihan vähän punaista tämän jälkeen. Samoin silloin kun kerroin että käydään tyttöjen kanssa usein kahvilassa nautiskelemassa joka C:n mukaan ei ollut lapsen edun mukaista toimintaa. 

 

Ja nämä julistukset hän teki Hollolassa kun oltiin palaverissa jossain ensikotipaikassa. En nyt muista yhtään sen paikan nimeä. C halusi laittaa minut 12 viikoksi tyttöjen kanssa sinne opettelemaan miten lapsia hoidetaan. Samin ei tietenkään olisi tarvinut tulla kun hän kävi töissä ja sitten minulla oli koirat joiden hoidosta ei olisi vastannut kukaan eikä niitä olisi saanut ottaa mukaankaan. Olisin asunut siellä viikot ja viikonloppuisin olisin päässyt käymään kotona. Ajatus tuosta ahdisti ihan älyttömästi, olen koti-ihminen enkä todellakaan halunnut olla poissa sieltä. En muista olinko tuolloin jo muuttanut mutta 1.6. sain asunnon ihan läheltä tästä jonne kamat kannettiin parissa päivässä ja laitoin paikat kuntoon salamavauhtia. Sain silloin heti A ja B tarkistuksen jälkeen tytöt yökylään 😍😍 

C sanoi että minun on pakko mennä tuonne tai en saa tyttöjä takaisin. Ehdotin että Iina voisi aloitella päiväkodin uudelleen niin pärjäisin kyllä jo itsekin, C sanoi ettei Iina missään nimessä mene hoitoon ennen kuin todistaisin tuolla pärjääväni. Ahdistuin ja tuntui etten voi voittaa, lapset ei pääse ikinä takaisin kotiin ja taistelen tuulimyllyä vastaan.

Niinkin meinasi käydä että jos olin häntä vastaan tai sanoin olevani eri mieltä niin uhkasi etten saa tavata lapsia kun olen niin epävakaa jatkuvasti. He passittivat minut tämän epävakauden takia myös psykoterapiaan missä kävin muutaman kuukauden ajan. Rakastin sitä terapeuttia ja käynnit siellä oli parasta koko tuossa ajassa. Hän oli ihan täysin minun puolella alusta alkaen ja kehotti jopa tekemään valituksen C:stä. Hän vielä silloin piti palaveria kollegoiden kanssa että toimiiko C ihan oikein ja kaikkien mielestä tuossa mätti ihan kaikki mikä voi vaan mättää. Vieläkin välillä mietin tuota ihanaa terapeuttia, oispa voinu jatkaa siellä aina vaan 😍😄 

Sain voimani takaisin muuton, hyvien yöunien ja ystävien ansiosta ja aivotkin heräsivät väsykoomasta. Essille, Minnalle ja Heidille tilitin tilannetta, Essille varmaan melkein päivittäin 😅 Tehtiin Samin kanssa asioita kahdenkin ja jopa nautittiin toisistamme kaikesta huolimatta. Lasten huostaanotto päättyi alle 30 päivän, ihme ja kumma. Mutta A ja B pysyivät meidän elämässä koko loppuvuoden suht tiiviisti. Samoin uhka siitä ensikodista. Mutta minulla kävi todella hyvä tuuri kun C jäi kesälomalle ja hänen tilalle tuli todella ihana ihminen. Hänelle sanoin etten mene sinne ensikotiin ja haluan Iinan päivähoitoon. He pitivät palaveria terapeuttini kanssa joka oli samaa mieltä ja näin se päätös siitä ensikodista purettiin. Kivi vierähti sydämeltä 💗 

En tiedä oliko C tarkoitus olla noin julma ja testata minua vai oliko vaan oikeasti tuollainen kaikille. Valitin hänestä A ja B:lle mutta hekin vaan puolustelivat häntä. Yritin myös vaihtaa työntekijää mutta sekin kiellettiin. Jäi mysteeriksi koko tyyppi mutten ikinä enää halua tavata häntä. Enkä halua ajatella lastensuojelua huonona asiana, sieltä vaan pitäisi poistaa vääränlaiset ihmiset. Ne ketkä oli oikealla asialla olivat todella ihania.

Loppuvuosi meni ihan kivasti, alettiin remppaamaan täällä uudelleen. Saatiin tyttöjen huone tehtyä jolloin päätin että muutetaan takaisin. Oltiin eri osoitteissa kolmisen kuukautta 😄 Iina aloitti elokuun alussa tuolla nykyisessä päiväkodissa ja täytti kolme vuotta pian sen jälkeen 💗 Lumi alkoi hiljalleen viihtyä kun oppi kääntymään masulleen, ja sinä kesänä minulla oli punkkikin jalassa. Ihan kamala herätys kun tajusin unen seasta että jalka kutisee ja siellä on patti, hyi hemmetti 😂

En muista syksystä tai talvesta että olisi ihmeitä ollut, vuoden vaihteessa lasutkin jäi pois meidän elämästä ja Lumi täytti vuoden 💓 Tuntuu että kaikesta tuosta on jo iäisyys vaikka vasta vuosi eletty ns. normaalisti. Parisuhdeterapiassa käytiin silloin ja käydään vieläkin. Kaikki muu on jäänyt ja hyvä niin. 

💗💗

Viimeinen (ja vaikein) muisteluosuus joka jatkuu vielä seuraavaan kertaan...

 Kiitos kun olette lukeneet avautumisiani, merkitsee paljon minulle 💗 Olen vasta äidiksi tultuani herännyt siihen että lapsuus ja sen aikaiset ongelmat heijastuvat tosi paljon myös aikuisuuteen. Minulla on paljon haasteita tämän myötä, käyttäydyn välillä tosi lapsellisesti. Jos esimerkiksi mokaan jotenkin tai sanon jotain tyhmää mitä kukaan ei ymmärrä niin nousee ihan kamala puna kasvoille ja alkaa ahdistaa. Luulen että pienenä olen saanut sanomista jos olen kämmäillyt. En vaan itse muista yhtään mitään. Paitsi sen että huutoja olen saanut ihan kamalasti ja äitikin kerran löi minua kun olin ehkä jotain 12v. Tuntui ettei äiti koskaan ollut minusta ylpeä, veljeni oli selvästi suosikki. Joka hänkin pahasti traumatisoitunut eikä ole asioita käsitellyt kun omin keinoin jotka ei ole kauhean hyviä. Äidin kuolema oli hänelle tosi kova paikka, itse olen siitä puhunut paljonkin mutta enemmän itseäni vaivaa asiat jotka tapahtui kun olin pieni ja niitä varmaan käsittelen mummoksi asti 😅

Mutta meidän ongelmat eskaloitui toden teolla Lumin syntymän jälkeen. Nukkuminen oli tosi vähäistä, Lumilla oli koliikkia ensimmäiset reilu kolme kuukautta ja alkuun Iina heräsi aina öisin jos Lumi heräsi. En ollut siihen yhtään varautunut jostain syystä 😂 Iina kävi päiväkodissa maaliskuuhun asti kunnes koronan takia se loppui kun seinään. Meillä kävi Hollolassa asuessa kotipalvelu muutamia kertoja ja jotain muitakin ihmisiä mutten enää muista heidän nimikkeitään. Kävin myös raskausaikana psykologilla. 

Meidän välit meni hiljalleen tosi huonoksi Samin kanssa. Väsymys varsinkin vaikutti molempiin, Sami välillä torkahteli istualteen kun Lumia sylitteli. Lumi oli ensimmäisen puolen vuoden aikana sylissä ihan jatkuvasti, yöunet nukkui sängyssään mutta aamusta iltaan oli sylivauva kun ei viihtynyt missään. 

Koronan tultua tehtiin aika nopea päätös että luovun Hollolan kodistani ja muutetaan tänne Lahteen pakoon ihmisiä 😂 Täällä oli edelleen ihan älytön remontti käynnissä, joka paikassa oli jotain kesken eikä voinut oikein kodiksi kutsua. Tein remppaa sillä ajalla kun muut öisin nukkuivat, halusin saada paikat nopeasti valmiiksi. Lumi nukahti usein joskus kahden aikaan yöllä ja sen jälkeen rupesin maalaamaan ja pariksi tunniksi unille. Aamulla ylös ennen Samin lähtöä töihin. Voin kertoa ettei ollu todellakaan maailman paras idea 😅 Ajoin itseni piippuun ja siitä se helvetti alkoikin. 

En meinannut jaksaa enää hoitaa lapsia päivällä, ei ulkoiltu juurikaan kun mieluummin tein ihan vähän maalaushommia silloinkin. En lähtenyt kotoa muutenkaan koska korona. Minun ja Samin välillä oli kaikki ihan pielessä, yhteistyö ei toiminut yhtään eikä yhteistä aikaakaan ollut eikä edes kiinnostanut kun oltiin niin väsyneitä. Oltiin ihan kurkkua myöten pulassa ja sen aikainen Samin työpaikka oli sellainen että sinne oli mentävä vaikka olisi mikä eikä Sami auttanut kotona tämän takia yhtään. Oli kontakteja sinne ja tänne mutta pahin tapahtui keväisenä aamuna kun itkin täällä etten jaksa hoitaa tyttöjä ja että tarviin apua. Oletin toki että Sami olisi ollut se apu, mutta hän suuttuikin ja häipyi töihin. Muutaman tunnin päästä ovikello soi ja lastensuojelusta oli kolme henkilöä oven takana. Sami oli soittanut lasuille että oli huolissaan minusta ja he olivat heti lähteneet tarkistamaan etten ollut tehnyt mitään peruuttamatonta. 

Sami oli tähän mennessä soitellut minusta neuvolaan muutamia kertoja, yhdelle kontaktille joka teki minusta lasun ja nyt sitten viimeisenä keksi lastensuojelun. Kaikki vaan sen takia ettei itse osannut jutella eikä auttaa, halusi ulkoistaa vastuunsa ja olen siitä edelleen välillä todella katkera vaikka toisaalta oltiin jo menty niin pitkälle etten tiedä oltaisko selvitty keskenään. Olisin kaivannut vaan unta jota ei ollut. Sami myös.

Siinä sitten juteltiin niitä näitä, minulta kyseltiin kaikenlaista. Luulin että selviän sillä että höpöttelen mieltä painavista asioista mutta uupumus oli niin kova että se paistoi naamastani varmaan kilometrin päähän. Niin he sitten sanoivat että lapset otetaan avohuollon tukitoimena huostaan. Se oli elämäni kamalin päivä 😭 Ainoa lohtu oli se että oli "vaan" 30 päivää kestävä ja että lapset pääsivät oikeasti todella ihanaan paikkaan 💓

pikkuAntero 💗

Oispa näistä tajunnut ja osannut nauttia enemmän 💗

Tunti tuosta eteenpäin oli lapset lähteneet. Iinan isälle ilmoitettiin ja minua tsempattiin mutta ei siinä tilanteessa oikein tuntunut siltä että elämä voittaa ja koin tuon saman tunteen monen monta kertaa taistellessani yhtä hankalaa lastensuojelun työntekijää vastaan.