perjantai 18. huhtikuuta 2025

Kaikkea touhua yhtäaikaa kiireenvilkkaa

Kaikkea touhua lyhyellä aikataululla. Aamun bileet lähestyi yhtäkkiä liian nopeasti joten samaan syssyyn rempattiin, tehtiin vitsoja ja leivottiin yömyöhään päivää ennen juhlia 😂 

Miksei mitää voi tehdä ajoissa. Aikaa kyllä olisi ollut mutta saamattomuus näemmä voittanut 😅
Ja tosiaan, ollaan viime marraskuussa muutettu omaan kotitaloon ja tätä remontoitu. Lainoista ja taloista vouhkasin loppuvuoden postauksissa paljonkin mutta jätin sen sitten ilmaan leijumaan ja nyt älysin että voisin siitäkin todellakin sanoa 🥰

Voisin talosta ja rempasta laitella kuvia myöhemmin.




Onneksi meillä leipoo ja siivoaa molemmat ettei tarvii stressata että yksin tekisi kumpikaan. Usein vaan sotkua ehtii tulla lisää sitä mukaa kun puunaa niin sen mielellään jättääkin aika viime tippaan 😅





 Lapset virpoi mummon ja sitten käytiin tuossa parin talon päässä virpomassa naapuri. Ei meinannut vitsojen tekemisestä tulla tosin yhtään mitään, oli vähän hukassa kaikki koristejutut ja vinkit kun en ole aiemmin niitä juuri tehnyt. Lapset varmaan tehnyt päikyssä enemmän ku ite koskaan 😂 Heiltäkin paloi hermot monta kertaa ja oli vaikeaa, ehkä ensi vuonna osataan paremmin 😄

Kivaa pääsiäistä kaikille ja syökää paljon suklaamunia 🐇🥚 Meillä oli aamulla munajahti 🐣🐤🐥



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti