Kaikkea touhua yhtäaikaa kiireenvilkkaa

Kaikkea touhua lyhyellä aikataululla. Aamun bileet lähestyi yhtäkkiä liian nopeasti joten samaan syssyyn rempattiin, tehtiin vitsoja ja leivottiin yömyöhään päivää ennen juhlia 😂 

Miksei mitää voi tehdä ajoissa. Aikaa kyllä olisi ollut mutta saamattomuus näemmä voittanut 😅

Ja tosiaan, ollaan viime marraskuussa muutettu omaan kotitaloon ja tätä remontoitu. Lainoista ja taloista vouhkasin loppuvuoden postauksissa paljonkin mutta jätin sen sitten ilmaan leijumaan ja nyt älysin että voisin siitäkin todellakin sanoa 🥰

Voisin talosta ja rempasta laitella kuvia myöhemmin.

Onneksi meillä leipoo ja siivoaa molemmat ettei tarvii stressata että yksin tekisi kumpikaan. Usein vaan sotkua ehtii tulla lisää sitä mukaa kun puunaa niin sen mielellään jättääkin aika viime tippaan 😅

 Lapset virpoi mummon ja sitten käytiin tuossa parin talon päässä virpomassa naapuri. Ei meinannut vitsojen tekemisestä tulla tosin yhtään mitään, oli vähän hukassa kaikki koristejutut ja vinkit kun en ole aiemmin niitä juuri tehnyt. Lapset varmaan tehnyt päikyssä enemmän ku ite koskaan 😂 Heiltäkin paloi hermot monta kertaa ja oli vaikeaa, ehkä ensi vuonna osataan paremmin 😄

Kivaa pääsiäistä kaikille ja syökää paljon suklaamunia 🐇🥚 Meillä oli aamulla munajahti 🐣🐤🐥

Häppeninkiä

 On ollut paljon kaikkea tapahtumaa. Viime viikon perjantaina oli Anssin työpaikan 60-vuotisjuhla jonne mentiin pääasiassa syömään 😆 Aamu oli mummolassa jokusen tunnin mutta haettiin yöksi kotiin. Kiva oli pukeutua ja edustaa mutta enemmän nautin olla pieruverkkareissa kotona 🥰

Aamu täytti seuraavana päivänä 2v. 🥰 Ei mitenkään erityisesti juhlittu, bileet on nyt tulevana sunnuntaina. Viime sunnuntaina käytiin tyttöjen serkkua moikkaamassa Kouvolassa, Leo täytti 8v ja yritetään aina niin ettei lasten juhlat osu samalle viikonlopulle, olisi liian rankkaa 😅 

Tällä viikolla onkin sitten riittänyt terkkarissa ravaamista, maanantaina aamusta heti oli Iinalla jo ties kuinka mones hammaslääkäri. Hänelle aloitetaan oikomishoito niin se on vaatinut käyntejä enemmän kuin yhden. Viimeksi otettiin röntgenet ja seuraava kerta on sitten kai se asennuksen suunnittelu 😊

Tiistaina oli Aamun 2v neuvola, tyttö oli oikein iloinen päästessään tekemään palikkatehtäviä ja leikkimään hoitajan kanssa 🤩 Pituutta oli vähän alle 90 senttiä, ottaa kohta Lumin kiinni. Lumi oli 5v neuvolassa 105 senttiä pitkä 🥰 Puheen kehitystä pitää tarkkailla, ja tutti siirtyy nyt vaan yökäyttöön kunnes päästään siitä kokonaan irti. Ihan hyvin Aamu meidän mielestä puhuu mutta enemmän pitäisi 😄

Tänään oli sitten minulla sekä Aamulla korvalääkärit. Mulla oli aamulla ensin, kuulokokeen kautta lääkärille. Oikeassa korvassa kuulon alenemaa ja kovaa tinnitusta mikä alkoi yllättäen pari viikkoa sitten. Vasemmassa korvassa oli paljon vaikkua jonka ystävällisesti imaisi pois 😄 Oikeassa korvassa oli aika oudosti päässyt vettä tuonne tärykalvon väärälle puolelle niin siksi en kuule ja korvassa soi kokoaika. Tilannetta kontrolloidaan kuukauden päästä ja jos edelleen sama niin tekee reiän tärykalvoon josta sitten imaisee nesteen pois. 

Aamulla todettiin joku aika sitten päksissä että on paljon vaikkua korvissa. Käytiin näytillä kovan kuumeen takia joka kesti lopulta kaksi viikkoa. No tänään Anssi käytti Aamun terkkarissa jossa vaikkua yritettiin myös imeä pois mutta ei lähtenyt. Syyksi hoitaja epäili että vaikun seassa olisi vierasesine 🫣🤭 Samaa päksin hoitaja mietti kun oli niin hassun väristä mutta korvalääkäri sanoi sen olevan vaan vaikkua 😅

Saatiin ohjeeksi laittaa öljyä korviin vaikun pehmentämiseksi ja viikon päästä uusi yritys. Toivottavasti onnistuisi kun nyt alkaneet jo Aamuakin haittaamaan, liekkö jo hänenkin kuulo mennyt 😄 Jännä nähdä mitä sieltä tulee ulos, hamahelmeä taisivat jo arvuutella 😅

Ainii ja nähtiinhän me Gini myös tiistaina 🤩 Käytiin melkein koko perheen voimin katsomassa heidän treenejä, Sarakin pääsi kaveriaan moikkaamaan 🥰 Aika huonosti nyt vaan hoksannut kuvia ottaa 😅

Pitkä viikko ollut ja vasta keskiviikko, hirveä homma on edessä että saadaan asunto edustuskuntoon sunnuntaiksi, saatikka että joku vielä leipoisi 🤗

Jälkipuintia eiliseen

 Sain tänään sähköpostia eiliseen postaukseen liittyen. Heti ensimmäinen ajatus poskia punoitellen oli että joku kasvattajan puolustaja nousi barrikadeille minua vastaan 😅 Ei sentään, mutta se herätti itsessäni niin paljon ajatuksia että ajattelin niistä kertoa.

Ne jotka minun elämästäni enemmänkin täällä lukeneet niin tietää että rehellinen ja nimenomaan minun oma näkemykseni on närkästyttänyt ihmisiä. Mutta olen sen täällä maininnut että tämä on minun henkilökohtainen blogi minulle tapahtuneista asioista. En ole puhunut asioita mitkä ei ole totta, minulle kyllä lauottu kaikenlaista. Viimeisimpänä tämä kasvattaja, onneksi aivoni ovat sulkeneet pahimmat pois ja eilinen juttu oli aika kaunis versio siitä miten pahasti ihmiset kohtelee toisiaan.

Sähköpostissa jonka sain oltiin vähän huolissaan että kasvattajan saa kyllä selville ja siitä voi tulla pahaa mieltä. Pitäisikö olla huolissaan, no en ole. Tämä heidän aiheuttama tuska ja ahdistus oli heiltä aivan tietoinen valinta. Minulta sen sijaan ei kysytty että haluanko käydä läpi helvetin joka kestää yli puoli vuotta. Kasvattaja oli ollut kaverini yli seitsemän vuotta ja meillä ollut lukuisia hauskoja hetkiä, huumori kukkinut ja istuttu pöydän ääressä kahvilla höpötellen niitä näitä. Niin ei, minulta ei kysytty että haluanko häneltä puukon selkään jota käänteli ja väänteli siellä ilman huonoa omaatuntoa. Hänestä ei näkynyt yhtään että olisi ollut hitustakaan pahoillaan.

Jos kohtelet ihmisiä huonosti niin kannattaa ehkä myös varautua siihen että uhrilla on ääni ja uskallus puhua siitä mitä on saanut osakseen. Tässä tapauksessa kirjoitustaito, rohkeutta minulta ei koskaan ole puuttunut. Ehkä joku tämän ansiosta miettii kahdesti ennen kuin tekee pahasti ja satuttaa muita. Uhrien ei pitäisi joutua vaikenemaan, ainakaan sen takia että pahantekijöille tulee kökkö olo, tulispa!

Heidänkö elämän pitää saada jatkua ihan normaalisti? Tästä ei saa tulla heille mitään takapakkia mihinkään, tai ei yhtäkään menetettyä ystävyyttä? Minun elämä meni uusiksi ja edelleen harkitsen terapiaan menemistä kun he rikkoi mun luottamuksen ja minusta tuntuu etten ole minkään arvoinen kenellekään. Kymmeniä unettomia öitä ja tuhansia kyyneleitä kun ikävöin koiraani ja mietin että mitä pahaa olin tehnyt. Mietin tota tilannetta ihan joka päivä, ensimmäiset viikot olin ihan lamaantunut. Heistä välittyi tunne etten koskaan edes ollut heidän kaveri, hyötyivät vaan kun saivat välillä Saran mukaansa näyttelyreissuille. Heti kun se hyöty siirtyi heille niin olin vaan ilmaa jota sai haukkua.

Eivät he olisi koskaan palauttaneet Saraa minulle ellen olisi saanut käräjäoikeuden tuomiota, he tiesivät että haluan sen takaisin mutta ihan viimeiseen asti laittoivat hanttiin keksityin selityksin. Olihan se hauska käänne itsekin kuulla melkein puolen vuoden jälkeen että koirani olikin hoidossa vaan ja 3000 euron lunnasvaatimuksella sen olisi saanut 🥲 Ja sähköpostin laittaja oli huolissaan josko minusta tehtäisi kunnianloukkaussyyte mutta ihan olen totta puhunut, eikä poliiseja kiinnosta. Ei heitä kiinnostanut minunkaan tekemä. Tänään tuli päätös että ihan normiriita vaan ihmisten kesken. Harmittaa.

Jos tästä jotain keskustelua tulee niin hyvä vaan, jos tästä ei muuta iloa ole niin josko ihmiset olisivat varovaisempia ja voisiko olla mahdollista että toisia kohdeltaisi hyvin? Ei tällaista osaa kuvitella tapahtuvaksi kun vasta liian myöhään. Se taistelu minkä kävin läpi koirani takia oli todellakin sen arvoista mutta olen samalla aika loppu ihmisiin ❤️💔

Aprillipäivä, tosin tämä seuraava kokemus on ihan täyttä totta.

 Ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen olen ollut innostunut elämästä ja tulevasta. Viime syksystä tähän kevääseen asti meitä on koeteltu ihan kaikin tavoin ja ylpeänä omasta itsestäni voin sanoa että selvittiin ja vielä ihan kohtuuhyvin. 😊

Nyt aion avata mitä tapahtui koirille, varsinkin Saralle. Nämä tapahtumat muuttivat käsitystäni ihmisistä ja luottamuksesta ihmisiin. 

Kaikki sai alkunsa vuosi sitten, oltiin muutettu isompaan asuntoon mutta siellä ei ollut hissiä ja talo sijaitsi keskellä mäkeä. Eli mihin tahansa lähdit niin menit ylämäkeä tai alamäkeä, alkuun ajattelin että ihan sama, keho tottuu. Mutta nivelrikkoni on sitä luokkaa ettei ihan normaaliakaan päivää selviä kivuitta. Innokkaana alkuun vein lapsia kävellen hoitoon ja lenkitin koiria. Maastot olivat koirien kannalta tosi mälsät, ei metsäpolkuja eikä hiekkateitä toisin kuin Mukkulassa. Aika äkkiä huomasin ettei polveni olleet innoissaan, muistan kun loskasohjossa työnsin Aamua vaunuissa ja vedin isompia pulkassa ja lumpiot muljahteli ja vihloi lähes jokaisella askeleella. 

Sisuunnuin ja varasin ajan lääkäriin, josko nyt vihdoin pääsisin leikkaukseen kun en pysty enää kivuitta kävelemään. Tuomio oli masentava, älä kävele. Elämä alkoi tuntua raskaalta, mitään ei huvittanut tehdä. Olin Saran kanssa lopettanut rallytokon treeniryhmässä korkean hinnan takia, lenkkeily koirien kanssa oli kivuliasta. Aina lenkin jälkeen olin niin loppu että makasin siihen asti kunnes tytöt piti hakea hoidosta. Sitten aloin viedä lapsiakin lyhyet matkat autolla kun en jaksanut kävellä. Yhden surullisen ystävänpäivän muistan kun umpihangessa rämmin viemään lapsia mutten enää jaksanut kävellä takaisin kotiin. Jouduin soittamaan Anssille töihin että pääsisikö viemään minut kotiin kun ei jalat enää kanna. 😔

Heitin raskaan ajatuksen ilmoille kun en enää keksinyt muuta. Ehdotin Anssille että koirista luovuttaisiin, hän teki kolmivuoroa töitä ja siihen päälle jos koirat jäisi yksin hänelle niin siinä ei olisi ollut mitään järkeä. Oma panos oli olematon, Aamu oli vielä kotona minun kanssa. Ainoa helpotus oli kun Anssi osti itselleen auton. Jos hän käveli tunnin töihin per suunta ja sitten vielä koirat päälle niin ei olisi jaksanut enää mitään, toinen auto helpotti niin sain vietyä likat aina autolla hoitoon. Muuta hyvää siinä tilanteessa ei sitten ollutkaan. 

Ajatuksen muhittua Anssi siihen surullisena suostui, Gini varsinkin oli niin energinen teini että tarvitsi puuhaa ja harrastuksia johon me ei kyetty vaikka miten sitä pyöriteltiin. Laiteltiin tahoillamme kasvattajille viestiä ja pyydettiin apua tilanteeseen. Ginin asiat rullasivat täydellisesti, se ostettiin meiltä pois ja löysi aivan mahtavan harrastusperheen jossa on koirakavereita ja sen kanssa harrastetaan agilityä säännöllisesti. Ollaan käyty hauvaa treffaamassa ja ollaan uuden perheen kanssa kavereita, kaikki meni kuin rasvattu 💖

Saran kanssa ei mennyt ihan noin mallikkaasti. Maaliskuussa laitoin kasvattajalle viestiä että tietääkö ketään joka haluaisi ostaa itselleen kivan harrastuskoiran, kasvattaja sanoi että Sara voi tulla heille. Heillä oli ollut muutama vastoinkäyminen koirien kanssa alkuvuodesta, Saran äiti oli jäänyt siinä pihatiellä auton alle ym. ja kasvattaja sanoi että näistä johtuen ei ollut varaa heti Sarasta maksaa. Olin ihan ok asian kanssa koska tunsin heidät ja tiesin että hoitaa sen heti kun mahdollista on.

Mutta tyhmä olin kun luotin. Huhtikuun alussa luovutin Saran heille kaikkien tavaroiden kanssa ja sain sieltä kevään kuluessa muutamia valokuvia ja kuulumisia että heillä menee hyvin. Kesällä kävin Saraa moikkaamassa, neiti liimaantui minuun kiinni ja oli vaikea jättää. Elokuuhun oli jo aika vierähtänyt, en ollut kuullut kasvattajasta pihaustakaan koko aikana ja sitten hänen tytär laittoi viestiä että voisiko siirtää Saran omiin nimiinsä. Ensimmäinen punainen lippu vilkkui silmieni edessä ja vastasin että et. Papereita ei oltu tehty, maksua ei oltu suoritettu. Viidessä kuukaudessa en ollut tajunnut mihin he pyrkivät kun vasta tuon viestin jälkeen. 

Kysyin että olivatko sopineet koiran jutuista ja koska tehdään kauppakirjat ja muut, eivät olleet mitään puhuneet. Totesi että ei kai se ole niin tärkeää saada omiin nimiinsä. Kasvattajalta aloin kyselemään että koska tehdään virallisuudet, ei vastausta viikkokausiin vaikka joka viikko laitoin uuden viestin ja soittelin. Tyttären viestit alkoivat olla tylympiä, miten äiti ei ehdi töiltään ja koiriltaan vastaamaan viesteihin eikä miettimään vastauksia. Totesin vaan että koira näköjään kelpasi ja olin todella ihmeissäni heidän tavasta hoitaa ihan normaali tilanne. Kyllä hän kasvattajana tiesi miten olisi pitänyt toimia.

Kasvattaja viimein soitti, alun perin pyysin Sarasta 1200e kun sille kertynyt aika mittava määrä titteleitä ja koulutus/käytös täyttää priimaa mutta olisin suostunut tonniinkin. Mutta heille Sara ilmeisen turha kun ei voinut käyttää jalostukseen niin tarjosivat siitä 500 euroa. Nauroin puhelimeen että ihan turhaa edes yrittää tuollaista. Kasvattajan viimeinen tarjous oli 700 euroa jota olisi maksanut korkeintaan 100 euroa kuukaudessa. Silmieni edessä vilkkui jo useita punaisia lippuja ja hämmentyneenä sovin että tulevana perjantaina menen heille ja katsotaan että mitä sovitaan. 

Oltiin jo aiemmin puhuttu Anssin kanssa että Sara on todella tervetullut takaisin kotiin, siitä luopuminen oli enemmän avioliitollinen asia muutenkin. Helpompaa koiraa saa etsiä 😍 Puhelun jälkeen puhuttiin asiasta uudelleen, tuntui ihan suoranaiselta kiusanteolta että osamaksulla edes ehdottaa tuollaista, heillä ollut tuohon mennessä jo viisi kuukautta aikaa säästää Saran ostoon rahaa. Jos olisin ollut fiksumpi enkä olisi luottanut niin kovin niin olisin perunut kaupan jo ajat sitten. Mutta tuon puhelun jälkeen tein niin. Laitoin pitkän ja asiallisen viestin että en voisi ikinä antaa itselleni anteeksi jos Saran myyn, ja oltiin muuttamassa oktaloon niin elämä oli helpottamassa ja meillä on Saran kanssa niin pitkä historia ja vahva tunneside että oli virhe sitä alunperin edes ajatella myyvänsä ja että haetaan se perjantaina mitä oltiin jo sovittu puhelimessa.

Kasvattaja ei vastannut mitään. Perjantaina laitoin viestiä että lähdetään tulemaan jotta osaavat pakata koiran tavarat valmiiksi. Yllättäen vastasikin ettei minulla ole oikeutta hakea koiraa kun olen sen hänelle antanut. Menin enemmän hämilleen, mikä tyhmä vitsi! Mutta se ei ollut läppä.

"Sinulla ei ole oikeutta hakea Saraa koska olet antanut sen minulle papereineen päivineen. Voit kysyä sitä vaikka lakimieheltäsi."

Ihan kuin joku olisi lyönyt ilmat pellolle. Lähdettiin silti koiraa hakemaan kotiin. Ei tuntunut todelliselta tuollainen ja soitinkin siitä lakimiehelle ja he sanoi että niin kauan kun mitään papereita ei ole tehty niin koira on minun ja minulla on oikeus perua kauppa. Mutta sinne kun ajeltiin niin ei ollut koira valmiina. Meidän piti vain äkkiä koukkia se kyytiin ja lähteä kauppaan, lapsetkin odottivat autossa. 

Mutta tilanne eskaloitui pahemmaksi mitä olin odottanut. Kuistilla oli vastassa kasvattaja piiloutuneena, tytär ja he oli hälyttänyt paikalle jonkun ulkopuolisen puhumaan puolestaan. Kasvattaja ei vaan osannut olla hiljaa vaan haukkui minut pystyyn ja syytti huonosta koirien kohtelusta. Tytärkin väitti yhtäkkiä että Sara oli heille mennessään ollut liian laiha ja pelokas. Sain kuulla paljon syytöksiä kun eivät muuta keksineet. Kasvattajakin huusi niin kovaa että lapset autossa alkoivat itkeä josta hän sanoi tekevänsä lastensuojeluilmoituksen kun en osaa lapsiakaan hoitaa oikein. Olen hullu ja sekaisin ja haluan Saran vaan sen takia kotiin jotta voin sen myydä uudestaan johonkin. Tälle kolmannelle osapuolelle olivat uskotelleet että Sara oli siellä vaan hoidossa ja hän sitä tivasikin että siitä pitää meidän maksaa jos halutaan koira mukaan. 3000 euroa heti käteen niin saadaan koira mukaan. Teki mieli monesti soittaa sinne poliisit kun sain huutoa huudon perään, kasvattaja oli uhkaavan oloinen mutta ei missään vaiheessa noussut kuistin nurkasta niin että olisin hänet nähnyt. Lasten takia annoin olla ja lopulta lähdettiin kotiin. 

Voin kertoa että mieli oli sekaisin. En missään vaiheessa nähnyt että tilanne voisi mennä noin, en meinaa uskoa siihen vieläkään. Tuolloin oli 13. syyskuuta jo. Samana iltana tein heistä rikosilmoituksen johon liitin kaikki viestit ja kerroin miten käyttäytyivät. Myöhemmin lisäsin rikosilmoitukseen tiedon kun olivat siirtäneet Saran omiin nimiinsä kuitenkin vaikkei siihen ollut lupaa ja vielä ihan äskettäin lisäsin vielä tietoja heidän toiminnastaan.

Otin yhteyttä lakifirmaan ja kerroin asiani, he neuvoivat mitä tehdä. Ensin piti saada vakuutusyhtiö lähtemään mukaan jottei minulle tulisi kalliiksi palkata asianajaja, siinä meni hetki mutta op lähti vastaan kolmeen tuhanteen asti. Sen jälkeen kerroin asianajajalle tämän koko jutun ja hän laittoi marraskuussa kasvattajalle vaatimuskirjeen koiran palauttamisesta minulle. Luulin että saataisi Sara jouluksi kotiin. Ei.

Kasvattaja vastasi että koira olikin näköjään vain hoidossa niin eikö siitä tule meidän maksaa, ja että eläinsuojelullisista syistä ei koiraa palauta. Kaikenlaista kakkapuhetta. Seuraavaksi asianajaja laittoi heille tuomioistuinsovitteluhaasteen johon piti vastata helmikuun 16. mennessä. Kasvattaja jätti vastaamatta joten käräjäoikeudesta tuli aika äkkiä sen jälkeen yksipuolinen tuomio että Sara pitää palauttaa minulle 16. maaliskuuta mennessä ja maksaa minun oikeudenkäyntikulut. Ulosottomies hoiti asian tiedoksi kasvattajalle ja peri maksut ja muut. 

Sara palautui pari päivää ennen määräpäivää 😍😍😍 Anteeksipyyntö olisi ollut ihan ok kun kasvattajan näin mutta sen sijasta olikin lasku ujutettu Saran tavaroiden sekaan. Yli 4000 euroa pyytävät Saran kodinomaisesta hoitamisesta. Olin taas kerran hämmentynyt mutta nyt kun Sara oltiin saatu kotiin niin enemmän jo nauratti. Eräpäivä oli eilen, pidetään se koristeena jääkaapin ovessa kunnes sytytän sillä vaikka takkatulen. Poliisille laitoin tiedon heti menemään että edelleen vaativat rahaa siitä että eivät halunneet ostaa rehdisti koiraa.

Oli todella raskasta pitää tätä asiaa itsellä, en kehdannut tehdä mitään julkisia juttuja vaikka mieli teki todella paljon. Haluan levittää tietoa ihmisille ettei näin kävisi enää, ja että kaverini kellä on tältä henkilöltä koira tai useampikin niin tietää ettei luota yhtään tällaiseen henkilöön. Ginin kasvattaja oli minun henkireikä kaiken tämän yli. Hänkin tuntee Saran kasvattajan ja oli ihan ihmeissään että miten tähän asti niin normaali ihminen muuttuu noin paljon ja käyttäytyy noin. Olen ikuisesti kiitollinen kun sain soittaa ja itkeä huoleni 💗 

Ehkä edelleen risoo vähän että kasvattajan tyttären instagramissa näyttää yhä siltä että Sara olisi hänen, olen pyytänyt poistamaan kuvat ja tiedot mutta jostain syystä pitää niitä siellä edelleen. Ehkä hän joku päivä tajuaa että petos ei onnistunut, turpaan tuli ja toivon etteivät enää kokeile uudestaan!